perjantai 31. maaliskuuta 2017

Sairauskertomus

Sain eilen hypertensiodiagnoosin. Minulla on verenpainetauti. Mistään yllätyksestä ei ole kyse, sillä verenpaineeni on ollut koholla kuopuksen syntymästä lähtien. Taustalla on kolme raskausmyrkytystä ja sukurasite. Nyt paineet on nousseet niin korkeiksi, että pitää aloittaa lääkitys.

Vaikka ei ollut yllätys niin silti ottaa päähän. Minulla on terveen ihmisen identiteetti, josta on vaikea luopua. Tänä keväänä olen joutunut ravaamaan lääkärissä poikkeuksellisen paljon.

Kaikki alkoi nielutulehduksesta, jonka takia piti oikein olla pois töistä. Pidin sitä ensin tavallisena flunssana, mutta lopulta oli pakko mennä lääkäriin, kun kurkkukipu vain paheni.

Minulla on keväisin ollut tapana käydä gynekologilla ja hammaslääkärissä. Gynekologilla löytyi verenpaine, ja tutkimuksia on jatkettu työterveyshuollossa, josta diagnoosinkin sain.

Hammaslääkäri vaihtoi 70-luvulta peräisin olleen amalgaamipaikan muoviseen. Hampaaseen oli kehittynyt pieni fraktuura, mikä aiheutti vihlontaa. Vihlonta ei ole vieläkään täysin kadonnut, ja hammaslääkäri sanoi, että voi mennä kuukausia ennen kuin se rauhoittuu.

Sain myös loppujen lopuksi aikaiseksi mennä tähystyksiin. Olen kärsinyt maha- ja suolistovaivoista niin kauan kuin muistan. Opiskeluaikana diagnosoitiin IBS, ja sen jälkeen on säännöllisesti otettu laktoosi-intoleranssi- ja keliakiatestejä. Skopioista olen kuitenkin kieltäytynyt, kun ne ovat ajatuksena olleet niin vastenmielisiä.

Loppujen lopuksi olisi kannattanut mennä aikaisemmin. Gastroskopia ei ollut ollenkaan niin paha kuin olin etukäteen pelännyt. Se oli viidessä minuutissa ohi, eikä oksennusrefleksiä juurikaan tullut. Mitään huolestuttavaa ei löytynyt, mutta mahalaukun limakalvolla oli merkkejä särkylääke-eroosiosta ja lisäksi siellä on jokin tulehdus.

Tuota särkylääkemahaa en tosin tajua. En ole syönyt särkylääkkeitä jatkuvasti ja miten sattuu, vaan lääkärin määräyksestä kuurina erilaisiin tules-vaivoihin ja silloinkin on ollut mahaystävällinen lääke tai erillinen suojalääke. Nyt en saa syödä niitä ollenkaan, ja lääkäri määräsi kuukauden mahalääkekuurinkin. Sen olen jo syönyt.

Kolonoskopia kesti kauemmin ja oli epämiellyttävämpi muutenkin. Siinä tosin ärsyttävintä oli suolentyhjennysoperaatio. Siitä tuli mukavasti lisää jännitystä, kun lähdin kotoa lääkäriasemalle ja sain koko matkan metrossa pelätä, että tarve yllättää. Siinä ei nimittäin olisi ollut kuin sekunteja aikaa ehtiä vessaan. Selvisin lääkäriasemalle kuivin housuin.

Toivon, että tämä lääkärissä ja tutkimuksissa ramppaaminen loppuu tänään. Käyn ensin aamulla verikokeissa ja ekg:ssa verenpaineen vuoksi. Sen jälkeen on mammografia, ja sen jälkeen vielä yksi annos mahalääkäriä.

En yhtään enää ihmettele, että vanhat ihmiset puhuvat sairauksistaan. Minä en vielä ole edes kovin kipeä, mutta näköjään elämä täyttyy taudeista silti.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Sunnuntaina hän tulee

Esikoiseni palaa maailmalta viikonloppuna. Hän lähti syyskuussa yksin kohti Aasiaa, ja nyt, neljä kuukautta reissattuaan, hän palaa kotiin.

Hänen lähtöään edeltävä viikko oli kauhea. Purin ahdistustani äitihössöttämiseen ja olin varmaan todella rasittava.

Tytär ei päästänyt minua asemalle saattamaan, vaan hyvästelimme eteisessä. Minä jäin itkemään puolison syliin, eikä tyttärenkään silmät tainneet olla ihan kuivat. Suruuni sekoittui valtava ylpeys siitä, että hän uskalsi lähteä matkalle.

Lapsi, joka ei pienenä uskaltanut päästää kädestäni irti, katkaisi napanuoran lopullisesti ja hyvä niin.
Kiinanmuurilla

Nämä neljä kuukautta ovat kuluneet yllättävän nopeasti. Päätin heti aluksi, että opettelen sietämään pelkoa ja epävarmuutta, koska muuten en olisi selvinnyt työstä ja normaalista arjesta. Minulla on kaksi muutakin lasta.

Onneksi on some ja netti. Niiden avulla pysyin järjissäni, kun sain lähes päivittäin pienen tiedonmurusen siitä, että tytär on hyvissä voimissa. Olimme sopineet, että hän laittaa viestin aina, kun vaihtaa maata tai kaupunkia, ja hän piti lupauksensa.

En saanut kohtausta edes silloin, kun hän kertoi hotellin omistajan kissan näykkäisystä ja 1 500 euroa maksaneesta rabies-rokotuksesta. Onneksi oli matkavakuutus

torstai 5. tammikuuta 2017

Selityksen makua

Meillä oli keittiöremontti, joka kesti toista viikkoa. Töissä oli kamala kiire. Sitten tuli joulu, ja nyt alkoi kylpyhuoneremontti, joka jatkuu vielä ainakin ensi viikon.

Nämä selitykset kuitannevat kirjoitustauon.

Kun eilen kävin täällä vilkaisemassa, huomasin saaneeni Aromia elämää -blogin kirjoittajalta tunnustuksen. Moinen lämmittää aina mieltä. Kiitos!





 Tunnustus velvoittaa saajaansa:

"Kirjoita postaus palkinnosta logoineen. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi."

Minulla oli tarve kirjoittaa viisikymppisen naisen elämästä. Netti on täynnä kaksi- ja kolmikymppisten naisten tekstejä, samoin äitiblogeja, sisustusblogeja ja ties mitä muuta. Vanhenevien naisten näkökulma puuttuu.

Minulla oli kauhea ikäkriisi ja kipuilin pitkässä parisuhteessani. Niistä on nyt onneksi selvitty, ja elämä jatkuu hyvänä.

En osaa neuvoa ketään, koska nykyinen blogimaailma on minulle aika vieras. Olen yrittänyt seurata joitain tosi suosittuja blogeja, mutta en vain pääse niihin sisään. En ole tarpeeksi kiinnostunut vaatteista, muodista tai sisustuksesta. Enkä fitnessistä.

Vielä pitäisi nimetä 10 bloggaajaa... Tämä jää tekemättä, koska seuraan säännöllisesti vain kolmea blogia. Ne ovat kaikki niin suosittuja, että joku muu on varmaan jo ne nimennyt...



sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kaiken maailman voiteita

Vanhemisen huomaa siitä, että iho kuivuu talvisin. Tuntuu, että mikään maailman rasva ei riitä kosteuttamaan kasvoja, käsiä ja vartaloa riittävästi.

Olen voidefriikki, jolla on päivittäin käytössä vähintään viisi erilaista voidetta. Kuljetan jatkuvasti mukanani huulirasvaa ja käsivoidetta.

Vuosien kokemus on opettanut, mitkä voiteet toimivat ja millä kuivuus pysyy hallinnassa. En osta tolkuttoman kalliita voiteita, vaan pitäydyn markettituotteissa ja apteekin tarjonnassa.

Jätän mahdollisesti kalliiksi tulevat kokeilut nykyään sikseen, koska olen allerginen jollekin voiteissa käytettävälle ainesosalle, mutta en tiedä mille.

Vartalovoiteena käytän joko Dovea tai apteekin Essexiä. Dovessa on valinnanvaraa, ne tuoksuvat miedosti ja säännöllisesti käytettynä pitävät ihon hyvänä. Essex on tuoksuton ja kevyempi. Sekin riittää jopa talvella.

Huulirasvana paras on apteekista saatava Eucerin. Se on ihan ylivoimainen.

Kasvoihin käytän apteekin tuoksutonta Bellavitaa, jota saa sekä yö- että päivävoiteena. Kesäisin olen käyttänyt myös Eucerinin tuotteita, mutta talvisin palaan Bellavitaan.
Kuva Yliopistonapteekki

Silmänympärysvoiteista paras on Dermosilin geeli. Se ei turvota eikä tee silmäpusseja.

Käsivoiteissa olen kokeillut vaikka mitä, mutta ehdotonta suosikkia ei ole löytynyt. Ceridalin lipogeeli on jämäkkää tavaraa, joka pitää jopa kantapäiden ihon pehmeänä, mutta se on vähän turhankin jämäkkää.

Minulla on todella kuivat kädet ja kynsinauhat. Niihin olen välillä laittanut Bepanthenia, kun tuntuu, että mikään muu ei pidä niitä hyvinä.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Otteita arjesta

Syksyni on ollut poikkeuksellisen täynnä kaikkea.

Pääsin suorittamaan aineopintoja avoimeen yliopistoon. Niiden tekoon on aikaa noin vuosi, joten kiirettä pitää.

Kaikki vapaa-aika menee nenä kirjassa, mutta nyt nautin opiskelusta eri tavoin kuin nuorena. Silloin opiskelu oli suorittamista, jonka päämääränä oli valmistua. Oppiminen oli sivuseikka, mutta toivottavasti sitäkin sentään jossain määrin tapahtui.

Nyt voin keskittyä itse asiaan, joten oppiminen näyttäytyy ihan uudessa valossa. Ihmettelen, miten olen ennen tätä ylipäätään selvinnyt elämästä ja työstäni, kun en ole näitä asioita tiennyt tai tiedostanut.

Olen käynyt tänä syksynä jo yhdessä tentissä. Olin vallan liekeissä, kun koin osaavani. Tuloksia ei ole vielä tullut, joten en tiedä, oliko kyseessä oikea vai väärä tunne.

Saan nyt opiskelusta niin paljon sisältöä elämääni, että uuden työpaikan haku jäi. En päässyt edes haastatteluun paikkaan, johon olisin mielestäni ollut loistava. Päätin sen vuoksi jättää hakemiset tähän: olen liian vanha ja/tai kallis, joten ihan turha hakata päätä seinään, kun ei ole pakko.

Esikoiseni on ollut yksin maailmalla jo kaksi kuukautta. Vielä kaksi ja hän palaa kotiin. Olen ollut yllättävän rauhallinen, enkä ole esimerkiksi valvonut öitä. Olen saanut ilmeisesti iskostettua päähäni, että tilanne ei valvomisella ja huolehtimisella muuksi muutu.

Arkea on täyttänyt myös keittiö- ja kylppäriremontti. Asuntomme alkaa olla sen ikäinen, että remonttia on asunnon arvon säilyttämisen nimissä pakko tehdä sellaisenkin, joka ei sisustamisesta välitä.

Keittiöremppa alkaa joulukuun alussa ja tarkoitus on tulla ennen joulua valmista. Kylpyhuoneen vuoro on sitten vuoden alussa.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Yksinäiset miehet

Käyn usein viikonloppuaamuisin kuntosalilla. Siellä on rauhallista ja niin vähän väkeä, että treeni sujuu ongelmitta ja jonottamatta.

Näinä aamuina olen havainnut ilmiön, jonka olemassaolosta en ole aiemmin tiennyt. Ehkä se on ollut siellä aina; ehkä se on syntynyt vasta nyt, kun mieskin saa puhua vaikeista asioista. Ehkä he ovat puhuneet vain saunassa, mutta siellä vieras nainen ei pääse kuuntelemaan salaa.

Kuntosalilla treenaamisen välillä miehet avautuvat ongelmistaan toisille miehille. Vaikuttaa siltä, että he eivät juurikaan tunne toisiaan salin ulkopuolella. Kuntosalilla on mahdollisuus jutella ja hakea kontaktia toiseen ihmiseen.

Kuuntelin kesällä, miten mies kerta toisensa jälkeen puhui eri miehelle kodittomuudestaan ja vaikeuksistaan tavata lastaan. Vaikutti siltä, että pelko lapsen menettämisestä oli kodittomuutta isompi ongelma.

Itse hän oli asiansa sotkenut, mutta nyt oli käynnissä epätoivoinen yritys saada elämä raiteilleen. Kaupungin vuokra-asunnon saaminen oli hänen mielestään liian vaikeaa yksinäiselle miehelle. Toivon, että asunto löytyi. Häntä en ole salilla enää toistamiseen kohdannut, joten en tiedä, miten on käynyt.

Eilen kuuntelin miestä, joka pyrki alkoholista eroon. Kaksi viikkoa oli kulunut ilman, ja nyt teki "niin vitusti mieli". Taistellakseen mielitekoa vastaan hän käy salilla kahdesti päivässä. Ei hän ahkerasti vaikuttanut treenaavan, joten päättelin hänen hakeutuvan ennen kaikkea ihmisten seuraan.

Yksin alkoholista eroon räpisteleminen on suunnattoman vaikeaa. Toivon, että mies onnistuu.

Kummankin miehen pahin ongelma tuntui olevan ensisijaisesti yksinäisyys. Ei ollut ketään, jonka kanssa tehdä asioita. Ei ollut ketään, jonka kanssa jutella silloin kun tuntuu vaikealta. Onneksi on kuntosali, ja siellä muita miehiä, jotka suostuvat kuuntelemaan.

tiistai 2. elokuuta 2016

Jäätävän asiallinen

Viikonloppuna näin ex-mieheni pitkästä aikaa. Viimeksi olen kohdannut hänet yhteisen tyttäremme konfirmaatiossa seitsemän vuotta sitten. Puheyhteytemmekin katkesi sen jälkeen, kun tytär pääsi ylioppilaaksi.

Tilanteeseen on monta, monta (hyvää) syytä, joita en erittele nyt. Minusta on hienoa ja arvokasta, jos ex-puolisot tulevat toimeen ja pystyvät olemaan esimerkiksi yhteisissä juhlissa. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

Viikonloppuna ex oli muuttamassa tytärtämme, ja osa tämän tavaroista tuli tänne meille. Ex tuli kaverinsa kanssa tuomaan niitä.

En jännittänyt hänen kohtaamistaan, vaikka se tuntuikin ajatuksena epämiellyttävältä. Loppujen lopuksi kaikki meni mielestäni ihan hyvin. Valitsin vuorovaikutusstrategiaksi jäätävän asiallisuuden, mutta en ollut epäystävällinen.

Ex puolestaan ei vaivautunut edes tervehtimään ja jätti laatikot alaovelle minun kannettavakseni. Hänen alkuperäinen ajatuksensa oli ollut kannattaa laatikot minulla parkkipaikalta, joten jouduin erikseen pyytämään, että he toisivat ne alaovelle. Kaveri oli ennestään tuttu, ja hänellä oli sentään sen verran tapoja, että nyökkäsi, kun tervehdin.

Jälkeen päin ex oli raportoinut tyttärelle, että "äitis oli pahalla tuulella".