maanantai 26. toukokuuta 2014

Äidin tyttö

Esikoisellani, pitkällä ja kauniilla 20-vuotiaalla tyttärelläni, on tänään pääsykokeet kotikaupungin yliopistoon. Hän päätti niin myöhään viime keväänä ottaa yo-paperit, että hakuajat olivat jo menneet umpeen. Siksi hän on viettänyt tämän vuoden kansanopistossa ja työtä tehden.

Kotoa hän muutti viime elokuussa, ja muutto on tehnyt ehdottoman hyvää suhteellemme. Pinna alkoi nimittäin kiristyä puolin ja toisin...

Tytär on saanut jo yhden opiskelupaikan, mutta se ei ole kotikaupungissa. En haluaisi päästää häntä vieraalle paikkakunnalle, joten toivon, että hän onnistuu tänään.

Pääaine ei ole se, mitä hänelle ehdotin, mutta ei onneksi sekään, jota hän itse ihan ensimmäisenä ajatteli. Vaikka kannatankin lämpimästi akateemista sivistystä ihan sen itsensä takia, realisti minussa valitettavasti ajattelee myös työllistymistä. Ylempi korkeakoulututkinto ei ole enää vuosiin taannut työpaikkaa.

Tytär ei tulevaa työpaikkaa mieti ja hyvä niin. Tunnistan hänessä paljon parikymppistä itseäni. Mennään fiiliksellä opiskelemaan sitä, mikä eniten kiinnostaa!

tiistai 20. toukokuuta 2014

Ei oppi ojaan kaada

Olen aloittanut opiskelun avoimessa yliopistossa. Edellisistä yliopisto-opinnoistani on lähemmäs 20 vuotta.

Elämäntilanne on vihdoin sellainen, että minulla on mahdollisuus istua iltaisin luennoilla pari kertaa viikossa. En ole mikään suorittaja, joten en ole viitsinyt edes miettiä mitään opiskeluja, kun huushollissa on kolme alaikäistä lasta. Työssä on riittävästi haastetta.

Talvella huomasin istuvani yhä useammin iltaisin yksin kotona ja tuijottavani televisiota. Muu perhe oli ties missä. Työni osaan niin hyvin, että harvoin tulee mitään vähänkään ylivoimaista eteen.

Vietin aikoinaan elämästäni lähes kymmenen vuotta yliopistossa. En alun perinkään asettanut itselleni mitään valmistumisaikataulua, mutta lama ja esikoisen syntymä pidensivät opiskeluaikaa. Opiskelusta ehti tuossa ajassa tulla elämäntapa, ja ainoa asia, minkä oikeasti osasin.

Valmistuttuani olin kauhuissani, koska en oikeasti osannut mielestäni mitään. Työllistyin kaikesta huolimatta, ja nyt olen työskennellyt ammatissani ihan kunnialla parikymmentä vuotta.

Nyt pelottaa, että en enää osaa tai jaksa opiskella. Kahdella luennolla olen nyt istunut ja lukenut hiukan tenttikirjaakin. Vaikeaa on, mutta ehkä se johtuu siitä, että asia on vaikea. Jatkan, jos selviän tästä kurssista.

torstai 15. toukokuuta 2014

Liikkeelle

En liikkunut ensimmäisen neljänkymmenen ikävuoteni aikana vapaaehtoisesti hikeen asti koskaan. Koulussa inhosin liikuntaa, koska olin aina hitain, huonoin ja arin. Ja opettaja varsinkin yläasteella teki parhaansa alleviivatakseni huonommuuttani.

Jotain muuttui, kun täytin 40 ja lopetin nuorimmaiseni kaksi vuotta kestäneen imetyksen. Lähdin lenkille äitivainaani markettilenkkareissa. Juoksin lähimpään puistoon takaisin. Matka kesti ehkä vartin sinne ja takaisin, mutta koko matkan juoksin.

Vähitellen aloin pidentää matkaa, ja siitä se sitten lähti. 2011 juoksin puolimaratonin ja olen jo kolmena kesänä osallistunut Citytriathloniin.

Juoksun lisäksi käyn pumpissa, combatissa, kahvakuulassa, vesijuoksemassa, hydrobicissä, tehotreenissä, pyöräilen, uin ja venyttelen. Hikiliikuntaa kertyy yleensä 4-5 tuntia viikossa. En ole vieläkään paras tai nopein, mutta who cares. Olen toistaiseksi selvinnyt kaikesta, mitä olen yrittänyt. Suorastaan hämmästyin, kun pystyin punnertamaan suorin vartaloin. En monta kertaa, mutta pystyinpäs kuitenkin.

Olen koukussa liikuntaan. Minulle tulee huono ja turvonnut olo, jos en liiku.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Paino nousee

Olen lihonut vuodessa kuusi kiloa. En tajua, miten ja miksi, koska syömisiäni en ole muuttanut mitenkään ja liikuntaa olen ennemminkin lisännyt kuin vähentänyt.

On minulla epäilykseni. Painonnousu ajoittuu samaan aikaan, kun kuukautiseni alkoivat temppuilla. Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut kellontarkkakierto. 24 vrk ja aamulla alkaa. Vähän yli vuosi sitten kierrot alkoivat pidentyä niin, että nykyään kuukautiset tulevat parin kuukauden välein.

(Paitsi viime kesänä, kun olimme kahden viikon lomalla Kreikassa, minulla oli kuukaudessa kahdet kuukautiset, joista toiset kestivät lähes sen kaksi viikkoa. Gynekologi sanoi, että luultavasti syynä oli valo, joka sotki elimistön.)

En enää jaksa laskea päiviä, kun ei ne pidä kuitenkaan paikkaansa. Elän siis pienessä jännityksessä koko ajan.

Lihomisen syy lienee siis vaihdevuodet. Mitään muuta oiretta kuin pidentynyt kuukautiskierto ja lisääntyneet kilot ei ole vielä tullut. Odotan jännittyneenä tulevaa.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äideistä parhain

En ole järin innokas äitienpäivän viettäjä. Toki lasten kortit ja halaukset ovat olleet tärkeitä, mutta lähinnä siksi, että heille on ollut tärkeää saada viettää äitienpäivää, onnitella ja antaa korttinsa. Nyt kun lapset ovat jo isompia, enää kuopus tekee koulussa kortin. Hänkään ei ole tänään vielä tullut kotiin.

Keskimmäinen onnitteli aamulla, mutta esikoisesta ei ole kuulunut mitään. En loukkaannu. Puoliso on sitä mieltä, että minä en ole hänen äitinsä, joten hänen ei tarvitse minua sen kummemmin muistaa. Tämäkin on ihan ok.

Syy nihkeyteeni on se, että oma äitini odotti äitienpäivästä jotain, mitä hän ei koskaan saanut. Hän oli pahalla tuulella aina äitienpäivisin, ja minulla oli hirveän huono omatunto, kun en pystynyt tekemään äitiä iloiseksi edes äitienpäivänä. Samoja suorituspaineita en ole halunnut omille lapsilleni.

Äitienpäivänä en kumminkaan halua laittaa ruokaa tai leipoa. Puoliso tekee paistin, ja keskimmäinen porkkanakakun.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Ammattilaisen kosketus

Käyn säännöllisesti hierojalla. Rentoudun siellä täydellisesti. En ihan nukahda, mutta vaivun jonkinlaiseen horrokseen, jossa olen unen ja valveen rajamailla.

Hierojani on ikäiseni mies. Hänen kosketuksessaan ei tietenkään ole mitään seksuaalista enkä koe sitä seksuaalisena, vaan olen alasti pikkareita lukuunottamatta. Tiedostan kuitenkin, että hieronta täyttää suurta kosketuksen kaipuutani edes osittain. On taas hetki helpompi olla tässä parisuhteessa, kun on tunnin maannut vain jonkun kosketeltavana.

Hieronnan pitää kuitenkin olla hierontaa. Pelkkä ihon kosketus ei riitä, vaan liike pitää osata viedä lihaksiin asti. Olin kerran hierojalla, joka lähinnä siveli ihoani. Toinen hieroja vaivasi minua kuin taikinaa ja puhui kuin papupata, mikä esti rentoutumisen lopullisesti.

Hyvän hierojan kädet menevät syvälle lihaksiin, ja hän puhuu, jos hierottava puhuu. Me juttelemme hierojani kanssa yleensä aluksi jotain, mutta pikkuhiljaa puhe lakkaa, kun rentoudun.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Parempi mieli

Mielialani kohoaa välittömästi, kun parisuhteeseen tulee läheisyyttä. Rakastelimme eilen, ja aina sen jälkeen tuntuu siltä, että valitan turhasta ja parisuhde on hyvä ja mies ihana. Tunne kestää aikansa, ja sitten taas tuskastun seuraavaa kertaa odotellessa. Puutteessa eläminen on vaikeaa.

Kävin aamulla työterveyslääkärissä valittamassa kipeää lonkkaani. Siinä on ilmeisesti bursiitti. Hoitona viikon kipulääkekuuri ja kuukauden juoksukielto.

Lonkka on vaivannut jo kuukausia, joten kaukaa viisaana en ole ilmoittautunut HCR:lle, koska nyt ottaisi päähän ja lujaa. Elokuussa juoksen puolimaratonin ja tarkoitus on mennä myös Citytriathloniin, joten lonkan on paree olla kunnossa siihen mennessä.

Avauduin lääkärille myös työpaikan ongelmista, jotka aiheuttavat minulle unettomuutta, päänsärkyä, vatsavaivoja ja verenpainetta.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Slipping through my fingers

Televisiosta on viime päivinä pukannut Abbaa muodossa jos toisessa. Elin varhaisnuoruuttani samoihin aikoihin, kun Abba oli suosionsa huipulla, joten monet laulut tuovat muistoja mieleen. Monet laulut ovat ajan myötä saaneet uusia merkityksiä.

Avioeroni aikoihin Winner takes it all -biisi avautui ihan uudella tavalla. Tänä aamuna bussissa oli tulla itku, kun korvissa soi Slipping through my fingers.

Minulla on kolme tytärtä, ja vielä pari vuotta sitten tuntui välillä siltä, että olen pääsemättömissä heistä ikuisesti. Suurin haaveeni oli saada olla yksin kotona. Nyt esikoinen on jo muuttanut pois kotoa, ja keskimmäinen ja kuopus erkaantuvat kiihtyvää vauhtia. Minulla on nyt jo ihan liikaa aikaa itselleni ja huomaan olevani yksin kotona yhä enemmän ja enemmän.

Esikoisen muutto ja sen jälkeinen elo on sujunut helposti. Tiedän jo nyt joutuvani valtaisaan kriisiin, kun kuopus joskus lähtee. Onneksi siihen on vielä monta vuotta. Onneksi halusimme vielä kolmannen lapsen, vaikka ikää oli kuopuksen syntyessä lähemmäs neljäkymmentä.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Sorvin ääri

Tässä iässä sitä arvostaa työn teossa ihan muita juttuja kuin parikymppisenä. Silloin riitti suurin piirtein se, että oli jokin työ, josta sai palkkaa.

Nykyään arvostaisin hyvää johtamista ja laadukasta esimiestyötä. Valitettavasti minulla on kolme vuosikymmentä kestäneen työelämäni aikana ollut vain yksi oikeasti hyvä esimies. Kaikki muut ovat olleet enemmän tai vähemmän laiskoja, joille on kyllä kelvannut titteli ja palkka, mutta varsinaisen työn ovat tehneet muut. He ovat kuitenkin olleet ihmisinä miellyttäviä.

Nykyinen esimieheni on työpaikkakiusaaja, mutta hän osaa toimia niin, että häntä on äärettömän vaikea saada toimistaan tilille. Huono ja epämotivoiva johtaminen kun ei ole laitonta. Useampaankin kertaan olen/olemme yritäneet saada johtajia puuttumaan hänen tekemisiinsä, mutta aina olemme jääneet toiseksi. Joko meitä ei uskota tai meistä ei välitetä, ja asiat lakaistaan maton alle.

Esimies käyttää työnjohto-oikeuttaan mielivaltaisesti, mutta milläpä sen osoitat. Vaihtoehtoina on joko sietää tai hakea sairauslomaa. Viiskymppinen nainen ei äänestä jaloillaan.

Ylipaino

En ole enää yhtä hoikka kuin aikoinaan tavatessamme. Painoa on tullut käytännössä kilo per yhteinen vuosi. Painoindeksi taitaa olla 26.

En silti ole mielestäni merkittävästi lihava, ja mieskin kiistää haluttomuutensa johtuvan painostani. Eipä hän enää itsekään ole yhtä hoikka kuin aikoinaan.

Liikun säännöllisesti suhteellisen paljon, joten en halua uskoa, että mies pitäisi vartaloani vastenmielisenä. Haluaisin kuitenkin laihtua kymmenisen kiloa ja katsoa, onko sillä mitään vaikutusta.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Uskoton

Tokihan minulle on tullut mieleen, että miehellä on toinen nainen, ja kaikki johtuu vain ja ainoastaan siitä. Olen sen helvetin kertalleen käynyt läpi entisessä elämässä, joten uskoisin tunnistavani merkit. Sillä kertaa ainakin tunnistin.

En kuitenkaan ala tutkia, kytätä, epäillä ja tuhota itseäni ja parisuhdetta mustasukkaisuudella. En tehnyt niin aikaisemminkaan. Pettämistä ei voi estää, ja ennemmin tai myöhemmin pettäminen tulee ilmi, jos on tullakseen. Olen päättänyt luottaa, kunnes toisin todistetaan.

En ole itsekään täysin viaton. Mieleen tulee kaikenlaista, kun elää jatkuvassa kosketuksen, läheisyyden ja seksin puutteessa. En kuitenkaan tunne mitään mielenkiintoa lähteä etsimään seksisuhteita netistä.

Suuri rakkaus

Yksi puolisoni suurista rakkauksista on tietotekniikka. Hänellä on läppäri, kaksi iPadia ja kaksi kännykkää eri käyttötarkoituksiin. Ne menevät kaikki ohi minusta ja meidän parisuhteestamme mennen, tullen ja palaten.

Olen joskus sanonut miehelle, että hän koskee tietotekniikkaansa useammin kuin minuun, mistä hän suuttuu. Mutta näin se on: menee viikkoja, ettei hän koske minuun kertaakaan. Tietotekniikka on käsissä joka päivä.

Mutta ei kai näitä voi verrata.

Mies lähti hetki sitten elokuviin. Hän ei edes kysynyt, haluanko tulla mukaan. Näin tämä useimmiten menee. Minä järjestän yhteiset menot; hän omansa.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Kateellinen

Olen joskus kateellinen kissoillemme. Niitä mies nimittäin paijaa ja hellii täysin luontevasti. Myös lapsia hän koskee ongelmitta. Minä olen ainoa, joka jää ilman.

Makaan sängyssä ja odotan, että hän ojentaisi kätensä ja koskisi minuun. Miten se voi olla niin vaikeaa?

Toki voin itse koskea häneen, ja vuosikausia olen niin tehnytkin. En vain enää jaksa ja halua olla yksin vastuussa suhteemme fyysisestä puolesta. Siihen tarvitaan kaksi, ja yhteydenpidon pitää olla molemminpuolista.

Olen puhunut hänelle ongelmasta. Muutama vuosi sitten suhteemme suorastaan kriisiytyi läheisyyden puutteen vuoksi, ja kävimme pariterapiassa vuoden verran. Siitä oli moneen asiaan apua, ja saimme rehellisesti puhuttua. Ilman terapiaa olisimme luultavasti päätyneet eroon.

Kerroin, että kärsin suhteessamme läheisyyden puutteesta. Kerroin sen moneen kertaan, ja se asetettiin miehelle kehittämisen kohteeksi. Mikään ei muuttunut. Edelleen hän saattaa jopa nostaa kädet puuskaan esteeksi, kun lähestyn häntä. En tiedä, tekeekö hän sen tiedostamattaan vai ihan tarkoituksella, mutta helvetti, että se tekee kipeää.

Vuosi sitten sanoin asiasta niin suoraan kun ihminen vain voi. Mikään ei ole muuttunut.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Kosketuksen kaipuu

Olen ollut saman miehen kanssa naimisissa toistakymmentä vuotta, ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Puoliso on kunnollinen ihminen. Hän ei ole väkivaltainen sen kummemmin fyysisesti kuin psyykkisestikään, hän ei juo, hän ei polta, hän kohtelee minua ja lapsia asiallisesti, hän viettää kanssamme aikaa, hän tekee kotitöitä ja jakaa vanhemmuuden esimerkillisesti. Häntä ei voi syyttää puhumattomuudestakaan.

Hänessä on vain yksi vika: hän ei rakasta minua. Tai ainakaan minusta ei ole enää vuosiin siltä tuntunut.

Lakkasin sanomasta rakastavani häntä jo vuosia sitten, koska hän ei vastannut mitään. Tuli jotenkin tyhmä olo. Jatkoin kuitenkin kosketuksen kaipuussani hellyyden osoituksia, joihin hän ei kuitenkaan lähtenyt mukaan. Vuosi sitten lopetin nekin. En usko, että puoliso on edes huomannut tätä.

Seksiä meillä vielä on, jos minä teen aloitteen. Eikä läheskään aina silloinkaan, sillä useimmiten saan pakit. Nykyään en juuri tee aloitteita, koska torjutuksi tuleminen tekee kipeää. Viimeksi seksiä taisi olla helmikuussa, ja nyt eletään toukokuuta.

Seksi on teknisesti hyvää, mutta tunnetta siinä ei ole. Mies ei rakastellessakaan koske yhtään sen enempää kuin on pakko. Hän ei hyväile eikä suutele. Seksin jälkeen hänellä on kiire pesulle.

Kun lapset olivat pieniä, kosketuksen tarve tuli täytettyä pitkälti sillä, että aina oli joku sylissä tai muuten kiehnäämässä. Nyt on toisin. Esikoinen on muuttanut pois kotoa, ja keskimmäinen on jo oma erillinen itsensä. Kuopus haluaa syliin ja halittavaksi vielä, mutta pikkuhiljaa hänkin on erkaantumassa.

Minusta on tulossa vanheneva nainen, johon kukaan ei vapaaehtoisesti koske.

Kohtaaminen

Tapasin työn merkeissä erään julkisuudesta tutun, karismaattisen miehen. Kohtaamisemme oli lyhyt, mutta minun on ollut vaikea unohtaa häntä. Hän oli niin intensiivisesti läsnä.

Niin tyhmä en ole, että kuvittelisin hänen ihastuneen minuun, ylipainoiseen, viiskymppiseen, naimisissa olevaan perheenäitiin. Sellaista ei yksinkertaisesti tapahdu, ei ainakaan minulle.

Oli vaan niin uskomatonta, kun hän pyysi tulemaan lähemmäs, katsoi syvälle silmiin ja keskittyi juuri minuun.

Tunnustus

En ole onnellinen. Nyt se on sanottu ääneen.