perjantai 2. toukokuuta 2014

Kosketuksen kaipuu

Olen ollut saman miehen kanssa naimisissa toistakymmentä vuotta, ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Puoliso on kunnollinen ihminen. Hän ei ole väkivaltainen sen kummemmin fyysisesti kuin psyykkisestikään, hän ei juo, hän ei polta, hän kohtelee minua ja lapsia asiallisesti, hän viettää kanssamme aikaa, hän tekee kotitöitä ja jakaa vanhemmuuden esimerkillisesti. Häntä ei voi syyttää puhumattomuudestakaan.

Hänessä on vain yksi vika: hän ei rakasta minua. Tai ainakaan minusta ei ole enää vuosiin siltä tuntunut.

Lakkasin sanomasta rakastavani häntä jo vuosia sitten, koska hän ei vastannut mitään. Tuli jotenkin tyhmä olo. Jatkoin kuitenkin kosketuksen kaipuussani hellyyden osoituksia, joihin hän ei kuitenkaan lähtenyt mukaan. Vuosi sitten lopetin nekin. En usko, että puoliso on edes huomannut tätä.

Seksiä meillä vielä on, jos minä teen aloitteen. Eikä läheskään aina silloinkaan, sillä useimmiten saan pakit. Nykyään en juuri tee aloitteita, koska torjutuksi tuleminen tekee kipeää. Viimeksi seksiä taisi olla helmikuussa, ja nyt eletään toukokuuta.

Seksi on teknisesti hyvää, mutta tunnetta siinä ei ole. Mies ei rakastellessakaan koske yhtään sen enempää kuin on pakko. Hän ei hyväile eikä suutele. Seksin jälkeen hänellä on kiire pesulle.

Kun lapset olivat pieniä, kosketuksen tarve tuli täytettyä pitkälti sillä, että aina oli joku sylissä tai muuten kiehnäämässä. Nyt on toisin. Esikoinen on muuttanut pois kotoa, ja keskimmäinen on jo oma erillinen itsensä. Kuopus haluaa syliin ja halittavaksi vielä, mutta pikkuhiljaa hänkin on erkaantumassa.

Minusta on tulossa vanheneva nainen, johon kukaan ei vapaaehtoisesti koske.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti