lauantai 21. kesäkuuta 2014

Paluu alkuun

Tämä blogi sai alkunsa, kun tunnustin itselleni, että en ole onnellinen. Toistakymmentä vuotta kestänyt parisuhde oli keväällä yhteisen ajan puutteen vuoksi huonossa jamassa, ja tuntui, että en saa tästä sitä mitä kaipaan.

Tilanne on nyt parempi. Olen nostanut kissan pöydälle ja pari kertaa suorastaan kriisiyttänyt tilanteen, kun mikään muu ei tunnu tuottavan kaipaamaani muutosta.

Minulla on ihana ja hyvä mies. Ikävä kyllä hän ei tunnu ymmärtävän, miten paljon häntä välillä kaipaan.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Vuoden paras päivä

Tänään alkaa loma.

Mitään sen kummempaa ei ole suunniteltu. Mökki on ammattiyhdistyksen tuella vuokrattu viikoksi. Juuri sitä ennen (olen aikataulutuksen mestari) käymme perheen voimin Tukholmassa.

Pixabay
Olimme Tukholmassa viimeksi, kun lapset olivat 3-, 6- ja 12-vuotiaita. Nuorimmat olivat niin pieniä, että mahtuivat vielä samaan sänkyyn nukkumaan. Sen jälkeen olisi pitänyt varata kaksi hyttiä, mikä olisi tullut liian kalliiksi. Perhehyttiä emme koskaan onnistuneet saamaan, ja kyllästyin yrityksen ja erehdyksen menetelmällä sitä netistä etsimään.

Nyt meitä on enää neljä, kun esikoinen ei halua meidän kanssamme matkustaa.

Viimeksi kävimme Junibackenissa, mutta luulen, että lapset ovat kasvaneet siitä jo ohi. Taidamme mennä Abba-museoon.


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Surkea juhlija

Olimme puolison kanssa viikonloppuna ystäväpariskunnan tyttären rippijuhlissa. Kyseinen perhe on aina pitänyt juhlimisesta ja panostanut niihin. Ei mitään pröstäilyä tai överiä, vaan tyylikästä vaivannäköä ja rento tunnelma.

Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa istumaan pitkään 50 hengen ruokapöytään. Tarjottavat tulivat ravintolan puolesta, joten kokkaamisen sijaan perhe oli panostanut musiikkiesityksiin. Isä piti lapselleen kauniin puheen, joka oli vähän väliä katketa liikutuksesta. 

Rippilasta kehuttiin muutenkin paljon, missä on tapahtunut selkeä muutos minun nuoruudestani. Silloin ei koskaan kehuttu ketään, ja pahaa pelkään, että olen omassa äitiydessäni syyllistynyt kehumattomuuteen. Vaikea toimia muuten, kun malli on mikä on.

Minä inhoan juhlien järjestämistä, vaikka mielelläni käyn muiden juhlissa. Stressaan pakollisista perhejuhlista ihan älyttömästi, ja itse juhlissa olen kireä viulunkieli, joka ei pysty hetkeksikään pysähtymään ja rentoutumaan. Olen onnellinen, kun kotikutoiset juhlamme ovat ohi.

Ensi vuonna keskimmäinen pääsee ripille, ja minä täytän 50 vuotta. Rippijuhlat järjestetään, totta kai, mutta omia synttäreitä en ole ollut aikeissajuhlia. Inhoan keskipisteenä olemista, enkä luultavasti kestäisi kuulla itsestäni kauniita asioita, joita vieraat olisivat pakotettuja lausumaan.

Nyt mietin, että pitäisikö sittenkin järjestää juhlat ja kutsua sinne sukulaisten lisäksi ystäviä ja työkavereita.  Voisiko juhliminen olla sittenkin kivaa?

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Palkkapäivä

Keskimmäinen lapseni saa tänään ensimmäisen oikean palkkansa. Saa nähdä, onko siitä senttiäkään jäljellä enää iltapäivällä.

Minullakin on palkkapäivä. Palkan yhteydessä tuli myös lomaraha, joten sain kerralla tavallista enemmän rahaa. Suurin osa meni saman tien kuin tulikin.

Olen onneton rahankäyttäjä. Olen ollut sitä niin kauan kuin muistan. Mitään maksuhäiriöitä en ole koskaan onnistunut hankkimaan, mutta ylimääräistä rahaa en juurikaan ole elämäni aikana kyennyt keräämään. Kaikki menee mitä tuleekin.

En mielestäni edes tuhlaa. En ostele vaatteita tai meikkejä tolkuttomasti, vaan tiukkaan tarpeeseen. En sisusta tai matkusta tai syö ulkona. Silti raha vain katoaa.

Asuminen on kallista, ja lasten harrastukset maksavat. Esikoinen muutti pois kotoa vajaa vuosi sitten, ja hänelle minun ei juurikaan tarvitse antaa rahaa. Hän on tienannut taskurahansa itse 16-vuotiaasta lähtien ja on koko ajan käynyt opiskelujen ohella töissä.

Säästämiseksi voitaisiin mieltää asuntolainan maksu, koska sijoitushan tämä on. Kun keskimmäinen muuttaa muutaman vuoden päästä pois, myymme tämän ja muutamme pienempään. Ehkä siinä kohtaa tulee tilaisuus realisoida sijoitusta...

Minulla on myös kolmekymppisenä ottamani eläkevakuutus, jossa on tällä hetkellä noin 12 000 euroa. Sen lisäksi minulla on rahastosäästöjä, jotka tosin jouduin remontin vuoksi realisoimaan keväällä.

Perintöjä ei ole tulossa. Olen ollut omillani parikymppisestä lähtien, ja vanhempien kuolemasta on lähes 20 vuotta.



tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kesäloma

Ensi viikolla alkaa kesäloma. En tiedä, miten sitä joskus nuorena jaksoi ensin opiskella koko talven ja sitten kesällä tehdä töitä. Laiskottelusta tuli aina huono omatunto.

Olen ollut työelämässä yli 20 vuotta, ja palkalliset kesälomat ovat siinä ylivoimaisesti parasta. Olen tyytyväinen viiden viikon lomani pituuteen, ja yleensä jo vikalla viikolla alan kaivata töihin.

Viime kesänä olimme perheen kanssa kaksi viikkoa Kreikassa. Tänä kesänä moiseen ei ole varaa, koska teetimme remontin kahdessa huoneessa. Sen sijaan lomailemme kotipaikkakunnalla ja tutuksi tulleella vuokramökillä, jonka vuokrasta ammattiyhdistykseni maksaa osan.

Omaa mökkiä ei ole, koska ei ole rahaa sitä ostaa, eikä kumpikaan ole sellaista perinyt. En ole ihan varma, haluaisinkokaan ihan omaa mökkiä. Sitten pitäisi ostaa auto, että sinne pääsisi, ja me olemme valinneet autottomuuden. Viikon mökkeilyä varten vuokraamme auton. Se tulee verrattoman paljon halvemmaksi kuin auton omistaminen.

Vuokramökki ei myöskään ole työleiri. Mitään ei tarvitse tehdä. Lapsetkin ovat jo niin isoja, että heidänkään peräänsä ei tarvi kattoa. Makaan keinussa ja luen kirjaa. Samaa tein viime kesänä Kreikassa, jossa tosin saattoi olla varma siitä, että aurinko paistaa.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

30 vuotta sitten

Uskomatonta, että omasta ylioppilaaksi pääsystäni on tosiaan jo 30 vuotta.

Olin lauantaina rakkaan ystäväni tyttären lakkiaisissa. Ystävä kuoli viime syksynä sairauden murtamana kuten tavataan sanoa. Hänen sairautensa ja kuolemansa oli minulle kova paikka, mutta vielä kovempi se on tietysti ollut hänen miehelleen ja kolmelle lapselleen.

Tytär oli äitinsä kuolemasta huolimatta suoriutunut lukiosta ja kirjoituksista hienosti. Katselin häntä ja mietin, olimmeko mekin 30 vuotta sitten yhtä kauniita ja onnellisia. Ja ennen kaikkea mietin, että mihin 30 vuotta on hurahtanut.