keskiviikko 20. elokuuta 2014

Otan osaa

Tänä aamuna itkin työmatkalla, eikä minulla tietenkään ollut nenäliinaa. Olin hetkeä aiemmin lukenut Facebookista tyrmäävän uutisen ystäväni puolison kuolemasta. Päivälleen tasan vuosi sitten yhteinen ystävämme kuoli 47-vuotiaana hivuttavaan tautiin, joten tämä oli ihan kohtalon ivaa.

Puoliso ehti sairastaa syöpää kokonaisen kuukauden. Minä sain tietää hänen sairaudestaan ystävältäni, joka halusi perua vierailuni heille. Diagnoosi oli saatu edellisenä päivänä, eikä kriisissä ollut perhe luonnollisestikaan jaksanut vierailua. Kahta viikkoa aiemmin kaikki oli ollut vielä hyvin.

Minä pahoittelin, toivottelin jaksamista ja lupasin palata asiaan myöhemmin syksyllä. En todellakaan tajunnut, että puoliso kuolee näin pian ja näin yllättäen. Kuvittelin, että hänellä on vielä toivoa, kun hoito käynnistyy ja se tehoaa.

Hoitoa ei ehditty edes aloittaa. 

Minulta on kuollut läheisiä viime vuosina poikkeuksellisen paljon. Kaikki he ovat olleet nuoria, perusterveitä ihmisiä, joilla olisi pitänyt olla elämää edessään. Ei tämän näin pitänyt mennä.

Minä päätin vastedes huolehtia siitä, että elämäni ja asiani ovat siinä kunnossa, että voin lähteä koska vain.

maanantai 11. elokuuta 2014

Toisella kierroksella

Viikonloppuna ystäväni juhli häitään. Tuore aviopari järjesti juhlat kesämökillään, mikä oli onnistunut ratkaisu. Isolle pihalle oli varmuuden vuoksi pystytetty teltta ja katettu sinne pöydät. Vieraita oli viitisenkymmentä.

Juhlat olivat hääparin näköiset. Hyvää ruokaa, musiikkia omasta takaa, pieniä puheita ja mukavaa läsnäoloa. Olin niin iloinen ystäväni, morsiamen, puolesta. Puoliso täydentää häntä loistavasti.

Morsian erosi muutama vuosi sitten miehestään, jonka kanssa hänen ei (minun mielestäni) olisi pitänyt alun perinkään mennä naimisiin. Uuden miehen kanssa hän on selvästi onnellisempi, vapautuneempi ja ennen kaikkea rakastuneempi. Kyllä vaihtaminen joskus kannattaa.

Olen itsekin toista kertaa naimisissa. Ensimmäinen avioliittoni kaatui seitsemäntoista vuotta vuotta sitten viime kädessä miehen uskottomuuteen ja väkivaltaisuuteen, mutta olimme alun perinkin toisillemme ihan väärät ihmiset. Jos on täysin erilaiset arvot, asenteet ja toiveet, yhdessä samaan suuntaan katsominen ei vain onnistu.

Nämä taisivat olla viimeiset oman sukupolveni häät, joihin osallistuin. Ensi kesänä juhlitaan jo seuraavan sukupolven häitä, kun puolisoni kummityttö menee naimisiin. Se on jälleen yksi uusi etappi ikääntymisen tiellä.

maanantai 4. elokuuta 2014

Kuumat aallot

Vaihdevuodet lähestyvät vääjäämättä. Ensimmäinen selvä merkki oli se, että pari vuotta sitten kuukautiskiertoni piteni entisen 24 vuorokauden sijaan noin 45 vuorokauteen. Kuukautiset tulevat nykyisin noin kahden kuukauden välein.

Kiertoni oli vuosikausia kellontarkka, ja tämän epävarmuuden sietämisessä on ollut opettelemista . Koko ajan pitää olla suojat mukana, ja vuoto voi olla milloin vain. Viime kesänä elimistö meni ilmeisesti Kreikan valosta sekaisin, ja kuukautiset tulivat kahdesti saman kuukauden sisällä ja kestivät toisella kerralla kaksi viikkoa.

Nyt olen saanut riesakseni omituiset hikikohtaukset. Ensin luulin, että kyse on vain helteestä, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että kyseessä taitavat olla ne kuuluisat kuumat aallot. Toivottavasti nämä eivät tästä pahene.

Vanhenemisen huomaa myös ihossa selvästi. Ennen rasvaisuuteen taipuvainen iho on muuttunut kuivahkoksi. Ryppyjä ei vielä kauheasti ole, mutta iho on alkanut veltostua. Käsivarsiin on tullut tummia läiskiä, samoin kasvoihin.

Uusi riesa on myös virtsankarkailu, josta ei paljon kahvipöydässä viitsi keskustella, kun niin hävettää.

Ensimmäistäkään harmaata hiusta ei vielä ole, ja fyysinen kuntoni on luultavasti liikunnan ansiosta parempi kuin parikymppisenä. Silloin minusta ei olisi ollut juoksemaan puolimaratonia.