maanantai 22. syyskuuta 2014

Hauraat kynnet

Kynteni eivät ole ikinä olleet kovin vahvat, mutta muutaman viime vuoden aikana ne ovat kurjistuneet entisestään. Niihin on tullut uria, jotka jakavat kynnen useaan osaan, ja kynsi helposti murtuu uran kohdalta. Vähitellen on ollut pakko alkaa kuljettaa viilaa mukana joka paikassa.

Olen kokeillut vaikka mitä. Olen syönyt lisäravinteita, ostanut kynsiä vahvistavia käsivoiteita, sivellyt kynnenkovettajia ja vaihtanut kynsiviilat lasisiksi. Turhaan.

Sitten puuttui sattuma peliin.

Minulla on huono tapa repiä kynnen reunoja. Kynsinauhat ovat kaikesta rasvaamisesta huolimatta kuivat, mikä ruokkii taipumusta. Jälleen kerran olin onnistunut repimään kynnen reunan vereslihalle ja hoidin sitä tuikitavallisella Bepanthenilla.

Kynsi alkoi ihmeekseni vahvistua ja kasvaa. Aloin sivellä voidetta kaikille kynsille joka ilta, ja kynnet ovat selvästi vahvistuneet ja kasvaneet. Kynsinauhatkin voivat paremmin.

Kannattaa kokeilla!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Masennus tappaa

Läheiseni kuoli yllättäen viime joulukuussa. Poliisit soittivat illalla ovisummeria ja hyvin hellävaraisesti kertoivat uutisensa. Läheiseni oli löytynyt kotoaan kuolleena, sänkyynsä käpertyneenä. "Luonnollinen kuolema näillä näkymin", sanoi poliisi, joka istui vierelläni sohvalla.

Minä tiesin paremmin. Läheiseni oli sairastanut masennusta vuosia, aina puolisonsa yhtä yllättävästä kuolemasta lähtien.

Viime aikoina oli mennyt paremmin. Hän oli saanut vakituisen työpaikan koulutustaan vastaavalta alalta. Olimme samalla viikolla puhuneet puhelimessa kerrankin jostain muusta kuin hänen voinnistaan. Hän oli kuolinpäivänään ostanut pesukoneen. Vainajan löytänyt ystävä vakuutti, että kyse ei voi olla itsemurhasta. Polte ylävatsassani hellitti.

Hautasin läheiseni tietämättä, mihin hän kuoli.

Viime perjantaina posti toi kirjekuoren, jossa luki päällä "poliisi". Tällä kertaa ei onneksi lähetetty koko ruumiinavauspöytäkirjaa. Isän kuoleman jälkeen jouduin lukemaan monta sivua siitä, miltä alkoholistin sisällä näyttää.

"Itsemurha ja tramadolimyrkytys", kliinisessä kirjeessä luki.

11 vuotta yritin parhaani mukaan kannatella häntä, ja tämän hän itselleen teki.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Paapan puuliiteri

Pienet pölyhiukkaset pyörivät laiskasti auringon valossa, joka näkyy lautojen välistä ohuina siivuina. Ulkona on heinäkuinen helle, mutta liiterissä on aavistuksen verran viileämpää. Kuivuva puu tuoksuu. Maa paljaiden jalkojen alla tuntuu sahanpurulta, pieniltä puupaloilta ja puunkuorelta.

Keskellä liiterin lattiaa on pölli. Jos istun sille, jalkani eivät ylety maahan. Paappa on halonhakkuun päätteeksi paukauttanut pölliin kirveen. Siihen en saa koskea, vaikka mieli tekee. Terä tuntuu sormien alla viileältä ja sileältä.

Paappa on kasannut valmiit halot seinustalle niin korkeisiin pinoihin, etten yllä ylimpään halkoon. Paappa on niin paljon minua pidempi. Kun paappa ryhtyy lämmittämään saunaa, hän ottaa syliin täyteen halkoja, jotka hän työntää mustuneeseen kiukaaseen. Missään ei ole niin hyvät löylyt kuin paapan saunassa.

Sauna on pieni ja punainen. Katolla on savupiippu. Löylyhuoneen lisäksi on pesuhuone, jonka nurkassa on pata täynnä kuumaa vettä. Siihenkään en saa koskea. Paappa laittaa minulle vatiin pesuvettä, jonka hän sekoittaa jääkylmästä ja kiehuvan kuumasta. Veden hän on kantanut kaivosta. Kannen päällä on iso kivi, joka näyttää kilpikonnalta. En saa mennä lähellekään kaivoa.

Saunan jälkeen paappa kippaa vadista veden päälleni, ja minua naurattaa joka kerta. Se tuntuu niin erilaiselta kuin kylpy kotona kaupungissa. Paappa ei naura koskaan. Hän on vakava mies, jolta sotiminen vei halun nauraa jo kauan ennen minun syntymääni.