tiistai 16. syyskuuta 2014

Masennus tappaa

Läheiseni kuoli yllättäen viime joulukuussa. Poliisit soittivat illalla ovisummeria ja hyvin hellävaraisesti kertoivat uutisensa. Läheiseni oli löytynyt kotoaan kuolleena, sänkyynsä käpertyneenä. "Luonnollinen kuolema näillä näkymin", sanoi poliisi, joka istui vierelläni sohvalla.

Minä tiesin paremmin. Läheiseni oli sairastanut masennusta vuosia, aina puolisonsa yhtä yllättävästä kuolemasta lähtien.

Viime aikoina oli mennyt paremmin. Hän oli saanut vakituisen työpaikan koulutustaan vastaavalta alalta. Olimme samalla viikolla puhuneet puhelimessa kerrankin jostain muusta kuin hänen voinnistaan. Hän oli kuolinpäivänään ostanut pesukoneen. Vainajan löytänyt ystävä vakuutti, että kyse ei voi olla itsemurhasta. Polte ylävatsassani hellitti.

Hautasin läheiseni tietämättä, mihin hän kuoli.

Viime perjantaina posti toi kirjekuoren, jossa luki päällä "poliisi". Tällä kertaa ei onneksi lähetetty koko ruumiinavauspöytäkirjaa. Isän kuoleman jälkeen jouduin lukemaan monta sivua siitä, miltä alkoholistin sisällä näyttää.

"Itsemurha ja tramadolimyrkytys", kliinisessä kirjeessä luki.

11 vuotta yritin parhaani mukaan kannatella häntä, ja tämän hän itselleen teki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti