lauantai 18. lokakuuta 2014

Start up

Minusta on tullut vanha ja kyyninen.

Olin ammattiini liittyvässä koulutuspäivässä, ja yksi sessio oli omistettu start up -yrityksille. Lavalla oli kuusi kolmikymppistä kollegaa, jotka työskentelivät pienissä, perustamissaan yrityksissä.  Alani on vahvassa murroksessa (kenpä ei...), työpaikat ovat tiukassa ja yt-neuvotteluja käydään siellä sun täällä. Ja aina joku saa potkut.

Nämä nuoret eivät olleet lannistuneet, vaan olivat ryhtyneet miettimään, miten voisivat ansaita elantonsa ammatissaan siitä huolimatta, että vakituista työsuhdetta jonkun toisen palveluksessa ei ole. He puhkuivat intoa ja puhuivat ja selittivät.

Minua ärsytti. Jo pelkästään heidän käyttämänsä kieli, joka sisälsi plattaa, koutsaamista, randomia, abouttia ja skreeniä.

Joskus olin itsekin kolmikymppinen ja työssä start up -yrityksessä, joskaan sitä ei sellaiseksi silloin sanottu. Muutin Tampereelta Helsinkiin sekuntiakaan epäröimättä, kun minulle tarjottiin työtä. 4-vuotias tyttäreni ja minä siirsimme elämämme Helsinkiin.

Olimme työpaikalla täynnä intoa ja teimme hyvää työtä, josta meille jopa maksettiin jotain. Palkkani oli suht pieni, mutta meillä oli hyvä työyhteisö ja kivaa työssä. Suunnittelimme tulevaa. Parhaimmillaan meitä oli kymmenen henkeä.

Sitten suurin asiakas sanoi sopimuksen irti. Yrityksen omistajat eivät löytäneet korvaavaa asiakasta, vaikka parhaansa yrittivät. Työt olivat yksittäisiä, eikä mitään kokonaisuuksia pystynyt enää tekemään. Töissä oli alakuloista, vaikka omistajat yrittivät parhaansa mukaan pitää hyvää ilmapiiriä yllä.

Minä jäin kuopuksesta äitiyslomalle. Kun palasin, minut lomautettiin saman tien. Töitä ei enää ollut. Omistajat eivät halunneet irtisanoa ketään, mutta minä pyysin, että minut irtisanottaisiin. Kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen löysin uuden työpaikan.

Melkein pyysin puheenvuoroa kertoakseni kokemuksistani, mutta en sittenkään. En halunnut lytistää. Toivon, että aika on nyt kypsä, ja nuoret yrittäjät onnistuvat siinä, missä me epäonnistuimme.