keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Ensimmäinen ajatus

Tapasin viime sunnuntaina erään tuttavani monen vuoden jälkeen. Hän on täyttänyt viisikymmentä viime vuoden loppupuolella. Mielestäni hän on aina ollut kaunis nainen.

Ensimmäinen sensuroimaton ajatukseni oli: Luoja, miten hän on vanhentunut. Seuraavat ajatukseni olivat: Näytänkö minäkin tuolta? Olenko noin veltostunut ja harmaa? Roikkuuko munkin naamani noin?

En tiedä, mitä ihmiset ajattelevat minut muutaman vuoden tauon jälkeen nähdessään. Luultavasti ainakin, että onpas toikin lihonut. Minun etuni on se, että ensimmäistäkään harmaata hiusta ei ole vielä ilmestynyt, eikä ryppyjä ole pahasti.

Nuorena ihoni oli rasvainen. Vaikka se on nyt selvästi kuivunut, se on silti rypyttömämpi kuin monen sellaisen, jolla oli nuorena sileä ja kaunis iho minun kärsiessäni mustapäistä ja finneistä.

Vuodet jättävät silti jälkensä. Älkää ymmärtäkö väärin: en halua viiskymppisenä näyttää kolmikymppiseltä. Nelikymppinen riittäisi.

Painokin on ärsyttävästi noussut, vaikka herkut ovat olleet pannassa. Toisaalta en ole päässyt liikkumaan, kun kantapäähäni iski plantaarifaskiitti. Se(kin) on ikääntyvien naisten vaiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti