perjantai 2. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta

Heiaheia kertoo, että olen viime vuonna liikkunut yhteensä 203 tuntia 260:lla eri treenikerralla, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Paino on tästä huolimatta noussut kuusi kiloa. Liikunta ei todellakaan laihduta.

Mitähän mun pitäisi tehdä, jotta paino putoaisi? Liikunnan lisääminen ei ainakaan ole vaihtoehto, koska se lisää mun ruokahaluani. Liikunnan vähentäminenkään ei kuulosta järkevältä, koska se on keino, jolla jaksan arjessa. Haluan pysyä hyvässä kunnossa.

Näyttää pahasti siltä, että ainoa keino on puuttua ns. inputtiin. Olen yrittänyt pitää ruokapäiväkirjaa, mutta jotenkin into aina lopahtaa. Sen verran olen kuitenkin saanut listattua syömisiä, että tiedän, missä ongelma piilee.

Tykkään liikaa herkuttelusta ja herkuttelen liian usein. Pitäisi oppia kerta viikkoon ja kohtuudella. Tuntuu siltä, että helpompaa olisi olla ilman.

Nyt huushollissa ei ole herkun herkkua. Sain puolisonkin puhuttua asian taakse, vaikka hän helposti on sitä mieltä, että ehdottaessani yhteistä linjaa puutun hänen itsemääräämisoikeuteensa.

Likat ovat liikunnallisia ja hoikkia, joten heidän herkuttelunsa ei ole siinä mielessä ongelma. He(kin) syövät kuitenkin liikaa sokeria, mikä vie tilaa ravitsevalta ruualta. Tuskin on heidänkään terveydelleen vaaraksi, jos nautitun sokerin määrä vähenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti