tiistai 24. helmikuuta 2015

Komento takaisin

Mieheni onnistui yhdessä yössä ja sanaakaan sanomatta pelastamaan avioliittonsa. Tätä lisää niin johan olisi onnellinen ja tyytyväinen vaimo.

Nyt pystyn taas kevyemmällä mielellä jatkamaan parisuhteessa. Meidän parisuhteemme ongelmat ovat loppujen lopuksi niin pieniä, että niiden takia ei kannata ryhtyä niin massiiviseen elämän korjausliikkeeseen kuin avioero.

Toisaalta näin pienet ongelmat pitäisi pystyä helposti myös ratkaisemaan. Ongelma lieneekin siinä, että emme tunnista ja tunnusta samoja ongelmia. Kokemani ongelmat saavat kehittyessään laajat mittasuhteet ja alan nähdä kaiken niiden kautta.

Ehkä ongelmien määrä on pitkässä parisuhteessa vakio. Ero on vain siinä, miten niihin suhtautuu. Minun päässäni negatiiviset tuntemukset kiertävät kehää ja ruokkivat toisiaan.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ruma sana

Aloitin blogin, kun halusin purkaa vanhenemiseen liittyviä ajatuksia jonnekin. Halusin myös kertoa, millaista on elää parisuhteessa, jossa toinen osapuoli vain on.

Parisuhteen tilanne on ennallaan: läheisyyttä ja hellyyttä ei ole, kosketusta ei ole, seksiä ei ole. Yhteiselo sujuu sinänsä silti ihan ok. Emme me riitele, eikä meillä ole kotona ahdistava ilmapiiri. Minulla on suhteellisuudentajua, koska olen ollut naimisissa ennenkin. Siinä suhteessa oli kaikki pielessä. Vanhempieni yhteiselämä puolestaan loi puitteet perhehelvetille, ja meidän elämämme on siitä kaukana.

Minulle ei kuitenkaan riitä se, että parisuhde ei ole perhehelvetti. Olen tietoisesti entisestäni vähentänyt panoksia parisuhteen hyväksi. Minä en enää halua yksin kannatella tätä liittoa, vaikka tiedän, että näin meno päättyy avioeroon enemmin tai myöhemmin. Minä en vain ole mennyt naimisiin saadakseni elää puutteessa, kosketuksen kaipuussa ja yksinäisyydessä. Ennemmin olen sitten rehellisesti yksin.

Nyt se on sanottu ääneen. Lastemme puolesta olen kyllä surullinen.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kadonneet sukulaiset

Isäni veli muutti 60-luvun alussa vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin. He asettuivat sinne, minne monet suomalaiset heitä ennen eli suurten järvien alueelle Indianan osavaltioon. Heille syntyi neljä lasta.

Tuohon aikaan yhteydenpito kotimaahan oli työlästä. Kirjeet olivat hitaita ja perillemeno epävarmaa (Yhdysvaltain postilaitos ei ilmeisesti vieläkään kykene hyvään toimitusvarmuuteen), ja puhelut kalliita ja hankalia, koska ne piti erikseen tilata keskuksesta. Oman lisänsä toi aikaero. Jonkin verran isäni kuitenkin piti veljeensä yhteyttä.

Setäni vieraili meillä kerran 70-luvulla, kun olin pikkutyttö. Vierailu oli niin jännittävä, että muistan sen vieläkin. Setä puhui vähän murtaen suomea, ja hänellä oli lompakossa vihreitä dollareita, jotka saivat lähikaupan kassan silmät leviämään.

Suomesta ei vielä tuolloin juurikaan käyty ulkomailla, eikä kukaan tuntenut ketään, joka asuisi ulkomailla. Joku naapuri oli käynyt Kanariansaarilla ja tuonut tuliaisiksi flamenconuken olohuoneen kirjahyllyyn. Siinäpä se.

Eipä ihme, että kaverit kurkkivat ulkomaan setääni ikkunan takana.

Setä kuoli nelikymppisenä 70-luvulla. Isä ja hänen leskensä sopivat pitävänsä yhteyttä, mutta se jäi.

Minulla oli Yhdysvalloissa neljä serkkua, joita en ollut koskaan tavannut. Eikä vaikuttanut siltä, että koskaan tapaisinkaan.

Internetin ilmaantumisen jälkeen olen vuosia yrittänyt etsiä heitä. Netti on täynnä erilaisia maksullisia etsintäsivustoja. Serkuista kolme on naisia, joten todennäköisesti sukunimi on muuttunut. Kahden vanhimman serkun nimellä ei koskaan tullut vastaan mitään mistään. Löysin lopulta yhden osoitteen ja kirjoitin kirjeen, mutta en saanut vastausta.

Facebookista en ole sukunimellämme löytänyt ketään sopivaa. Sukunimi on ikävän yleinen sekä Suomessa että näköjään myös Yhdysvaltojen suomalaistaustaisten kesken, joten sen avulla on ollut työlästä etsiä.

Vihdoin tärppäsi. Löysin eräästä etsintäpalvelusta uuden nimen, joka löytyi myös FB:sta. Kyseessä oli parikymppinen tyttö. Kirjoitin hänelle viestin ja kysyin, sanovat nimet x ja y hänelle mitään. Olin jo menettänyt toivoni, kunnes monen kuukauden kuluttua sain vastauksen. Ilmeisesti viesti oli mennyt Muut-kansioon, ja hän oli huomannut sen sattumalta.

Tyttö kertoi, että x on hänen äitinsä ja y hänen setänsä. Myös setäni vaimo, hänen isoäitinsä on elossa. Kaksi muuta serkkuani ovat kuolleet.

Nyt minulla on yhteys.