maanantai 9. helmikuuta 2015

Kadonneet sukulaiset

Isäni veli muutti 60-luvun alussa vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin. He asettuivat sinne, minne monet suomalaiset heitä ennen eli suurten järvien alueelle Indianan osavaltioon. Heille syntyi neljä lasta.

Tuohon aikaan yhteydenpito kotimaahan oli työlästä. Kirjeet olivat hitaita ja perillemeno epävarmaa (Yhdysvaltain postilaitos ei ilmeisesti vieläkään kykene hyvään toimitusvarmuuteen), ja puhelut kalliita ja hankalia, koska ne piti erikseen tilata keskuksesta. Oman lisänsä toi aikaero. Jonkin verran isäni kuitenkin piti veljeensä yhteyttä.

Setäni vieraili meillä kerran 70-luvulla, kun olin pikkutyttö. Vierailu oli niin jännittävä, että muistan sen vieläkin. Setä puhui vähän murtaen suomea, ja hänellä oli lompakossa vihreitä dollareita, jotka saivat lähikaupan kassan silmät leviämään.

Suomesta ei vielä tuolloin juurikaan käyty ulkomailla, eikä kukaan tuntenut ketään, joka asuisi ulkomailla. Joku naapuri oli käynyt Kanariansaarilla ja tuonut tuliaisiksi flamenconuken olohuoneen kirjahyllyyn. Siinäpä se.

Eipä ihme, että kaverit kurkkivat ulkomaan setääni ikkunan takana.

Setä kuoli nelikymppisenä 70-luvulla. Isä ja hänen leskensä sopivat pitävänsä yhteyttä, mutta se jäi.

Minulla oli Yhdysvalloissa neljä serkkua, joita en ollut koskaan tavannut. Eikä vaikuttanut siltä, että koskaan tapaisinkaan.

Internetin ilmaantumisen jälkeen olen vuosia yrittänyt etsiä heitä. Netti on täynnä erilaisia maksullisia etsintäsivustoja. Serkuista kolme on naisia, joten todennäköisesti sukunimi on muuttunut. Kahden vanhimman serkun nimellä ei koskaan tullut vastaan mitään mistään. Löysin lopulta yhden osoitteen ja kirjoitin kirjeen, mutta en saanut vastausta.

Facebookista en ole sukunimellämme löytänyt ketään sopivaa. Sukunimi on ikävän yleinen sekä Suomessa että näköjään myös Yhdysvaltojen suomalaistaustaisten kesken, joten sen avulla on ollut työlästä etsiä.

Vihdoin tärppäsi. Löysin eräästä etsintäpalvelusta uuden nimen, joka löytyi myös FB:sta. Kyseessä oli parikymppinen tyttö. Kirjoitin hänelle viestin ja kysyin, sanovat nimet x ja y hänelle mitään. Olin jo menettänyt toivoni, kunnes monen kuukauden kuluttua sain vastauksen. Ilmeisesti viesti oli mennyt Muut-kansioon, ja hän oli huomannut sen sattumalta.

Tyttö kertoi, että x on hänen äitinsä ja y hänen setänsä. Myös setäni vaimo, hänen isoäitinsä on elossa. Kaksi muuta serkkuani ovat kuolleet.

Nyt minulla on yhteys.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti