sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ruma sana

Aloitin blogin, kun halusin purkaa vanhenemiseen liittyviä ajatuksia jonnekin. Halusin myös kertoa, millaista on elää parisuhteessa, jossa toinen osapuoli vain on.

Parisuhteen tilanne on ennallaan: läheisyyttä ja hellyyttä ei ole, kosketusta ei ole, seksiä ei ole. Yhteiselo sujuu sinänsä silti ihan ok. Emme me riitele, eikä meillä ole kotona ahdistava ilmapiiri. Minulla on suhteellisuudentajua, koska olen ollut naimisissa ennenkin. Siinä suhteessa oli kaikki pielessä. Vanhempieni yhteiselämä puolestaan loi puitteet perhehelvetille, ja meidän elämämme on siitä kaukana.

Minulle ei kuitenkaan riitä se, että parisuhde ei ole perhehelvetti. Olen tietoisesti entisestäni vähentänyt panoksia parisuhteen hyväksi. Minä en enää halua yksin kannatella tätä liittoa, vaikka tiedän, että näin meno päättyy avioeroon enemmin tai myöhemmin. Minä en vain ole mennyt naimisiin saadakseni elää puutteessa, kosketuksen kaipuussa ja yksinäisyydessä. Ennemmin olen sitten rehellisesti yksin.

Nyt se on sanottu ääneen. Lastemme puolesta olen kyllä surullinen.

1 kommentti:

  1. Voi olla myös lapsillenne helpotus jos ja kun eroatte eli älä pidä itsestäänselvyytenä, että lapsenne tulisivat mahdollisesta erostanne kärsimään. Olen itse ikäisesi ja elin myöskin lapsuuden, jossa vanhempien suhde oli kuvailemasi kaltainen ja siihen vielä isän narsismi päälle. Muistan, miten onneton äitini oli ja minä jo alle 10 vuotiaana kovistin häntä eroamaan, sillä halusin kasvaa perheessä, johon isäni ei olisi kuulunut. Mutta eihän 70-luvulla maalla erottu.

    Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa ja on ollut tarkoitus kommentoida mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Eli on sinulla ainakin yksi lukija! Varmaan useampiakin mutta ehkä muutkaan eivät saa aikaiseksi kommentoida.Kirjoitat asioista, jotka koskettavat varmasti monia meitä samanikäisiä. Kiitos blogistasi.

    VastaaPoista