tiistai 31. maaliskuuta 2015

Joukkomurha

Näen yhteyden tuoreen lentokoneella tehdyn joukkomurhan, koulumurhien, Myyrmannin pommin ja miksen myös perhesurmien välillä.

Jollakulla on niin paha olla, että tuhoisuus ylettyy oman minän lisäksi syystä tai toisesta lähellä oleviin ihmisiin. Ehkä hän kokee, että kukaan ei ymmärrä, kukaan ei tue eikä kukaan muukaan ansaitse elää, kun itse ei jaksa.

Jokin selitys on oltava.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

The Day Has Come

Eilen se sitten tapahtui. Täytin 50 vuotta, mutta maapallo jatkaa kulkuaan. Elämä näyttäisi olevan entisellään.

Päätin viettää päivän hiljaisesti omassa rauhassani, ja näin myös kävi. Heräsin luonnon keskellä menneen maailman hotellissa, kävin aamupalalla ja katsoin telkkarista ohjelman, jossa pelastettiin harmaavalas. Sen jälkeen tulin kotiin, josta lapset olivat lähteneet kouluun ja tein opiskeluihin liittyvän tehtävän.

Puoliso palasi illalla työmatkalta ja menimme yhdessä nukkumaan.

Keskiviikkona gynekologi jutteli kanssani vaihdevuosista, joista toki jonkin verran näkyy merkkejä. Lääkitystä en tosin vielä tarvitse lääkärinkään mielestä. Hän vain sai minut miettimään, että mahtaako ajoittaisessa tyytymättömyydessäni puolisoa ja elämääni kohtaan olla kyse enemmän vaihdevuosioireista kuin objektiivisesta parisuhdeongelmasta...

En tiedä. Nyt tuntuu taas tosi hyvältä olla tässä liitossa ja juuri tämän ihmisen kanssa.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Lomaviikko

Olen tämän viikon lomalla. Työpaikan tessin mukaisesti saan 50-vuotispäivän palkalliseksi vapaapäiväksi, joten otin jäljellä olevat lomapäivät tähän samaan syssyyn. Alun perin ajattelin itkeä peiton alla koko viikon, mutta nyt en enää tunne siihen tarvetta. Ikäkriisi on helpottanut, kun päivä vääjäämättä lähestyy.

Sen sijaan viikko on täynnä ohjelmaa. Menen gynekologille, kampaajalle ja kosmetologille. Käyn liikkumassa ja teen opiskeluhommia. Keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi menen hotelliin. Lapset ovat niin isoja, että pärjäävät täällä kyllä yhden yön keskenään.

Mitään sen suurempaa juhlaa ei ole tarkoitus viettää, koska inhoan keskipisteenä olemista. Puoliso on työmatkalla, joten ehkä juhlimme perheenä viikonloppuna.

Painokin on pikkuhiljaa pudonnut.


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Housut pois

Olen papa-seulonnassa. Huomaan, että housujen riisuminen ja pylly paljaana tutkimuspöydälle kiipeäminen tuntuu ikävältä. Siltä, että yksityisyyttäni jotenkin rikotaan, vaikka bioanalyytikko on luonnollisesti ammatillinen ja asiallinen. Terveydestäni tässä on kyse, ja yhteiskunta pitää minusta huolta.

Terveyskeskuslääkäri teki minulle ekan kerran sisätutkimuksen, kun olin 18-vuotias ja hain e-pillereitä. Siitä eteen päin riisuin housujani terveydenhuollossa tasaiseen tahtiin 20 vuotta joko raskauksien, synnytysten, jälkitarkastusten, munasolun luovutuksen tai ehkäisyn vuoksi.

Kuopus syntyi, kun olin 38-vuotias. Mies steriloitiin samassa yhteydessä, joten ehkäisyn tarve loppui. Olen käynyt gynellä kerran vuodessa, ja olen yllätyksekseni huomannut, että housujen riisumisen kynnys on pikkuhiljaa noussut. Ennen se ei tuntunut missään.

Kai tämäkin on yksi oire vanhenemisesta.




sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kuolema opetti halaamaan

Olin eilen äitini nuorimman siskon 70-vuotispäivillä. Edellisen kerran tapasimme suvun kera isommalla porukalla sisareni hautajaisissa 2013 vuoden lopulla.

Kuolemaa ja hautajaisia on suvussamme riittänyt.

Pahin oli serkkuni 17-vuotiaan pojan kuolema auto-onnettomuudessa kesällä 2012. Se järkytti kaikkien meidän elämää perusteellisesti, eikä mikään ole ollut entisellään sen jälkeen. Kurkkua kuristaa ja silmät kyyneltyvät joka kerta, kun muistelen, miten serkkuni ja hänen miehensä toisiaan tukien horjuivat poikansa arkun perässä hautajaisissa.

Me muut takerruimme toisiimme tuskassamme.

Elämä on kuitenkin jatkunut. Olemme oppineet olemaan lähempänä toisiamme ja nykyään aina halaamme kohdatessamme. Ennen vain kättelimme.