sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kuolema opetti halaamaan

Olin eilen äitini nuorimman siskon 70-vuotispäivillä. Edellisen kerran tapasimme suvun kera isommalla porukalla sisareni hautajaisissa 2013 vuoden lopulla.

Kuolemaa ja hautajaisia on suvussamme riittänyt.

Pahin oli serkkuni 17-vuotiaan pojan kuolema auto-onnettomuudessa kesällä 2012. Se järkytti kaikkien meidän elämää perusteellisesti, eikä mikään ole ollut entisellään sen jälkeen. Kurkkua kuristaa ja silmät kyyneltyvät joka kerta, kun muistelen, miten serkkuni ja hänen miehensä toisiaan tukien horjuivat poikansa arkun perässä hautajaisissa.

Me muut takerruimme toisiimme tuskassamme.

Elämä on kuitenkin jatkunut. Olemme oppineet olemaan lähempänä toisiamme ja nykyään aina halaamme kohdatessamme. Ennen vain kättelimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti