sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Nimeämättömät

Viime viikolla Palvelualojen ammattiliitto PAM uutisoi seksuaalisesta häirinnästä. Ilmiö on ikivanha, koska sitä oli minunkin nuoruudessani.

Olin parikymppisenä kesätöissä elintarviketehtaassa, jonne menivät kesätöihin kaikki paikkakuntani nuoret. Suurin osa työkavereista oli kivoja, mutta isossa joukossa oli muutama mätämuna. Seksuaalisen häirinnän lisäksi työpaikkakiusaaminen oli yleistä, samoin miesten ja naisten epätasa-arvo. Parikymppistä nämä ahdistivat, mutta kahdelle ensimmäiselle ei ollut nimeä, ja jälkimmäinen tulvi rakenteista, joten yksi kesätyöntekijä ei sille mitään mahtanut.

Kunniakseni on sanottava, että puutuin sekä työpaikkakiusaamiseen että seksuaaliseen häirintään sillä keinolla, joka minulla oli: kovalla äänellä.

Lihapuolella työskenteli nelikymppinen mies, jolla oli tapana työpäivän lomassa käydä kuiskuttelemassa härskejä nuorille naisille. Hän pystyi työssään liikkumaan vapaasti, mutta naiset olivat enemmän tai vähemmän sidottuja työpisteisiinsä, joten he eivät päässeet miestä ja tämän puheita karkuun.

En tiedä, oliko kukaan koskaan valittanut pomolle tai työsuojeluvaltuutetulle, mutta epäilen. Vanhemmat, vakituiset työntekijät neuvoivat suhtautumaan tilanteeseen kahdella tavalla: joko piti olla kiitollinen saamastaan miehisestä huomiosta tai olla välittämättä ja kuitata koko juttu huumorilla.

Minä en pystynyt kumpaakaan, joten sain tiukkapipon maineen. Nykyään varmaan sanottaisiin, että pillussani oli hiekkaa, mutta sanonta ei ollut tuolloin vielä käytössä.

En pysty vieläkään sanomaan ääneen niitä juttuja, joita häirikkö kävi minulle kuiskimassa.

Kielteiset ilmiöt eivät ole maailmasta ja työelämästä kadonneet mihinkään. Nykyään niillä on onneksi kuitenkin nimi. 

1 kommentti:

  1. Täyttä asiaa! Juuri olin puhumassa itsekin siitä, kuinka naiset itse ylläpitävät monta kertaa raeknteita ja nokkimisjärjestystä nuoleskelemalla miehiä ja olemalla hiljaa. Taas hyvä kirjoitus sinulta!

    VastaaPoista