tiistai 29. joulukuuta 2015

Koetut vääryydet

Eilen uutisissa kerrottiin, miten Japanin ja Etelä-Korea ovat käsitelleet toisen maailmansodan aikaisia "lohtunaisia". Japani on pyytänyt seksiorjuuttamista anteeksi.

Anteeksipyyntö ja vääryyden myöntäminen merkitsevät paljon, vaikka tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Omassa elämässäni olen kohdannut useita vääryyksiä, joista osa on myönnetty ja niitä on myös pyydetty anteeksi. Ne ovat elämän saatossa unohtuneet. Sitten on pari isoa vääryyttä, joita ei ole koskaan myönnetty saati pyydetty anteeksi. Nämä jälkimmäiset eivät unohdu sitten millään, vaikka olenkin jo oppinut elämään niiden kanssa.

Viime vuonna käsittelimme työpaikalla minuun kohdistunutta työpaikkakiusaamista. Kaikkein tärkeintä olisi minulle ollut, että iso pomo olisi myöntänyt työpaikkakiusaamisen ja todennut sen olevan väärin. Hän ei myöntänyt, vaikka esimerkkejä ja todistajia oli lukuisia. Hänen mielestään kyse oli ilmapiiriongelmasta, johon olimme kaikki yhtä syyllisiä.

Kaikkea muuta hän kyllä sanoi ja käynnisti massiiviset ja kalliit toimenpiteet, joista oli myös hyötyä. Toimenpiteiden aikana ei rumaa sanaa kuitenkaan sanottu kertaakaan ääneen. Kiusaaminen on onneksi loppunut, mihin olen toki tyytyväinen.

Jossain mielen pohjalla kuitenkin kaihertaa se, että työnantajan edustaja ei kyennyt tunnistamaan vääryyttä ja sanomaan sitä ääneen, vaikka näin: "Jos noin on tapahtunut, se on väärin. Niin ei saa tehdä."

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Elämän kohokohdat

Viiskymppisen, parisuhteessa elävän taviksen elämässä on alkanut vaihe, josta puuttuvat kohokohdat ja suuret tunteet.

Hän ei enää etsi puolisoa eikä koe suuria rakastumisen tunteita. Lapset on synnytetty ja kasvatettu omatoimisiksi. Lapset tuottavat iloa, mutta he elävät yhä enenevässä määrin omaa elämäänsä. Viiskymppinen tavis ei halua elää heidän kauttaan. Lapsenlapsia syntyy ehkä joskus, mutta ei heidänkään odottamiselleen välittäisi elämäänsä pyhittää.

Työelämässä voi saada kiksejä, jos sattuu olemaan työssä ja asemassa, jossa saa tehdä isoja asioita. Tai ylipäätään työssä. Työ on kuitenkin vain työtä, eikä se ole taviksen elämässä sellaisessa asemassa, että muistot onnistumisistakaan jäisivät ikuisiksi ajoiksi mieleen.


Ymmärrän, miksi ihmiset tässä vaiheessa summaavat menneisyyttään ja miettivät, ovatko onnellisia. Ja eroavat tai pettävät, jos eivät ole. Ihmiset kaipaavat kohokohtia. Taviksen on helpointa saada niitä uusien ihmissuhteiden avulla.

Otin asian eilen puheeksi puolison kanssa. Sanoin, että parisuhteeseemme kohdistuu nyt paljon painetta, kun meidän pitää tuottaa toisillemme ja itsellemme kohokohtia. Elämä ei enää itsestäänselvästi niitä tuo tullessaan.