keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Yllättävä puhelu

Istuin juhannuksena saunan jälkeen yksin parvekkeella, join olutta ja selailin puhelinta. Yhtäkkiä tuntemattomasta numerosta soitettiin.

Vastasin, sillä ajattelin, että se saattaa olla esimerkiksi ulkomailla asuva serkkuni, joka oli Suomessa käymässä.

Ei ollut serkku, vaan oli edellisessä postauksessa mainitsemani Vespa-mies. Tunnistin hänen äänensä heti, kun hän alkoi puhua.

Olihan hän vähän päissään, mutta ei liikaa. Hän halusi toivottaa minulle hyvää juhannusta. Sen lisäksi hän halusi kertoa, että on viime vuosina ajatellut minua paljon ja miettinyt, miten hukkasimme toisemme. Mitä kaikkea olisi voinut olla ja kuinka hän aikoinaan rakasti minua, mutta me olimme niin eri maailmoista, että hän ei ollut uskonut minkään onnistuvan. Hän oli päättänyt soittaa nyt, kun uskalsi.

Olin aivan äimänä, mutta kiitin soitosta. Kerroin vähän kuulumisia ja kyselin hänen tekemisiään. Olemme Facebookissa kavereita, mutta mitään sen kummempaan yhteyttä välillämme ei ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen.

Kun puoliso astui parvekkeelle, lopetin puhelun. En siksi, että siinä olisi ollut jotain väärää, vaan siksi, että en halunnut kertoa hänelle, kuka soitti. En siksi, että en olisi voinut, vaan siksi, että kertominen olisi antanut asialle aivan liian ison merkityksen.

Puhelu imarteli itsetuntoani, vaikkei siinä varsinaisesti ollut kyse mistään rakkaudesta ja ikuisesta kaipuusta. Soittaja potee viidenkympin kriisiä, miettii elämäänsä ja pohtii mahdollisia hukattuja mahdollisuuksia. Ihan niin kuin me kaikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti