sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kaiken maailman voiteita

Vanhemisen huomaa siitä, että iho kuivuu talvisin. Tuntuu, että mikään maailman rasva ei riitä kosteuttamaan kasvoja, käsiä ja vartaloa riittävästi.

Olen voidefriikki, jolla on päivittäin käytössä vähintään viisi erilaista voidetta. Kuljetan jatkuvasti mukanani huulirasvaa ja käsivoidetta.

Vuosien kokemus on opettanut, mitkä voiteet toimivat ja millä kuivuus pysyy hallinnassa. En osta tolkuttoman kalliita voiteita, vaan pitäydyn markettituotteissa ja apteekin tarjonnassa.

Jätän mahdollisesti kalliiksi tulevat kokeilut nykyään sikseen, koska olen allerginen jollekin voiteissa käytettävälle ainesosalle, mutta en tiedä mille.

Vartalovoiteena käytän joko Dovea tai apteekin Essexiä. Dovessa on valinnanvaraa, ne tuoksuvat miedosti ja säännöllisesti käytettynä pitävät ihon hyvänä. Essex on tuoksuton ja kevyempi. Sekin riittää jopa talvella.

Huulirasvana paras on apteekista saatava Eucerin. Se on ihan ylivoimainen.

Kasvoihin käytän apteekin tuoksutonta Bellavitaa, jota saa sekä yö- että päivävoiteena. Kesäisin olen käyttänyt myös Eucerinin tuotteita, mutta talvisin palaan Bellavitaan.
Kuva Yliopistonapteekki

Silmänympärysvoiteista paras on Dermosilin geeli. Se ei turvota eikä tee silmäpusseja.

Käsivoiteissa olen kokeillut vaikka mitä, mutta ehdotonta suosikkia ei ole löytynyt. Ceridalin lipogeeli on jämäkkää tavaraa, joka pitää jopa kantapäiden ihon pehmeänä, mutta se on vähän turhankin jämäkkää.

Minulla on todella kuivat kädet ja kynsinauhat. Niihin olen välillä laittanut Bepanthenia, kun tuntuu, että mikään muu ei pidä niitä hyvinä.

2 kommenttia:

  1. Hellou ! Blogissani olisi sinulle tunnustus :-) Ehtisitkö poikkeamaan blogissani ?

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Nyt vasta poikkesin tänne, kun koko joulukuu oli niin kiireinen.

    VastaaPoista