perjantai 13. lokakuuta 2017

Marttyyri

Kun tulin töistä tuttuun kotikaaokseen, alkoi ottaa jälleen kerran päähän. Olen tyttärilleni nykyään lähinnä siivooja, palvelija ja rahan antaja.

Kotona asuvat kaksi eivät saa astioita edes tiskipöydälle saati astianpesukoneeseen, eteisen lattia on täynnä jaloista potkittuja kenkiä, pyykkiä ei saada pyykkikoriin, vaan se tiputetaan korin viereen. Kummallakin on omat, sovitut kotiduunit (imurointi, jätteiden vienti ja tiskikoneen tyhjennys), jotka tehdään vasta monen kehotuksen ja käskyn jälkeen jos silloinkaan. Nytkin on viisi jätepussia odottamassa ulko-oven vieressä.

Kummankin huoneet ovat totaalisessa kaaoksessa, vaikka diiliin kuuluu, että he huolehtivat niiden siisteydestä itse ja omatoimisesti kuukausirahansa vastineeksi.

Kuukausiraha kuluu karkkeihin ja himphamppuun, ja sitten minun pitäisi kustantaa ulkona syömiset ja leffat ja hillitön määrä kosmetiikkaa ja meikkejä. Koko ajan pitäisi olla maksamassa jotain, ja summat eivät ole mitään pieniä. Kaikesta saadusta huolimatta he ovat jatkuvasti tyytymättömiä. Jos jostain kehtaan huomauttaa, saan vastineeksi huutoa ja haukkuja.

En tiedä, miten me olemme päätyneet tähän pisteeseen. Me emme ole erityisen varakkaita, ja asuntolaina on iso. Ainoat tulomme ovat kummankin palkat.

Jotenkin olemme onnistuneet hemmottelemaan lapsemme pilalle. Lapsille on yritetty opettaa rahan arvoa, mutta oppi ei ole jostain syystä mennyt perille. Lapsille on yritetty opettaa vastuuntuntoa ja muiden ihmisten huomioonottamista, mutta jostain syystä opittu toteutuu kotona vaihtelevasti.

Myö esikoinen aiheutti minulle pettymystä ja surua tänään. Kyse ei ole mistään isosta, maata mullistavasta asiasta, mutta pahoitin silti mieleni. Hänen olisi pitänyt minun mielikseni tehdä asia, joka on hänelle vastenmielinen, mutta minulle tärkeä. Tästä on puhuttu kohta vuosi, ja tänään asia realisoitui ja loppujen lopuksi se jäi tekemättä.

Pahoitin niin mieleni, että minua alkoi itkettää. Olen yrittänyt selittää, miksi asia on minulle tärkeä, mutta jostain syystä hän ei välitä minun tunteistani. Ja kun nyt kerroin, miten paha mieli minulle tuli, hän ilmoitti, että ei suostu manipuloitavaksi.

En oikein tiedä, miten pitäisi toimia. En halua manipuloida. Haluan, että hän ymmärtää, miten iso asia on minulle. Kerron pahan mieleni ääneen, koska haluan olla avoin ja rehellinen.



tiistai 3. lokakuuta 2017

Syksy saapui

En tiedä, pitäisikö tämä blogi lopettaa, kun tuntuu, että ei ole mitään erityistä kirjoitettavaa. Ne syyt, joiden vuoksi tämän joskus aloitin, ovat oikeastaan kadonneet. Parisuhde voi nyt hyvin.

Perhe-elämässä on muutoksia, kun kaksi tyttäristä on ryhtynyt seurustelemaan. Pojat ovat uutta meidän perheessämme, ja uudet jäsenet muutenkin muuttavat dynamiikkaa. Kovin tarkkaan en kuitenkaan koe voivani tätä muutosta pohdiskella rikkomatta yksityisyydensuojaa, vaikka kuinka ollaan nimettömiä.

Vaihdevuosioireista ja vanhenemisesta ei riitä säännöllistä kirjoitettavaa eikä varsinkaan valitettavaa. Painonnousu ärsyttää, ja mietin, että tekisikö tästä vaihdevuosi-ikäisen painonhallintablogin. Ei ole varmaan kauhean kova kilpailu siinä kategoriassa.

Painonhallintablogi kuitenkin edellyttäisi, että paino olisi hallinnassa ja mieluiten vähenisi. Kuka jaksaa lukea painonhallintablogia, jonka kirjoittaja ei laihdu vaan lihoo?

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Viimeinen lomamatka


Vietimme perheen kanssa kaksi viikkoa yhteistä lomaa Normandiassa. Luulen, että kyseessä oli viimeinen reissu tällä kokoonpanolla. Esikoinen on jo aiemmin lievennyt porukasta, ja arvelen, että seuraavaksi tempun tekee keskimmäinen.

Hän nimittäin täyttää ensi tammikuussa 18, ja jos toive toteutuu, hän on kesätöissä kauemmin kuin aiempina kesinä. Lomareissut tehdään perheen sijaan kavereiden kanssa.

Oman elämän merkkejä on ollut tänä kesänä havaittavissa muutenkin. Keskimmäisen vuorokausirytmi on toinen kuin muulla perheellä, ja hän on entistä enemmän kavereidensa kanssa. Yhteiseen ruokapöytään häntä ei ole saanut kuin lomareissun aikana.

Normandian rannikko nousuveden aikana.
Porukan väheneminen tekee matkustamisen halvemmaksi ja sopuisammaksi. Toisaalta minut valtaa pieni haikeus, kun tajuan, että tässä on taas yksi merkki siitä, että lapsiperhevaihe on elämässä ohi. Lapsillani on uudet kuviot.
Kuopus meillä vielä on matkassa mukana ainakin pari vuotta.

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Sairauskertomus

Sain eilen hypertensiodiagnoosin. Minulla on verenpainetauti. Mistään yllätyksestä ei ole kyse, sillä verenpaineeni on ollut koholla kuopuksen syntymästä lähtien. Taustalla on kolme raskausmyrkytystä ja sukurasite. Nyt paineet on nousseet niin korkeiksi, että pitää aloittaa lääkitys.

Vaikka ei ollut yllätys niin silti ottaa päähän. Minulla on terveen ihmisen identiteetti, josta on vaikea luopua. Tänä keväänä olen joutunut ravaamaan lääkärissä poikkeuksellisen paljon.

Kaikki alkoi nielutulehduksesta, jonka takia piti oikein olla pois töistä. Pidin sitä ensin tavallisena flunssana, mutta lopulta oli pakko mennä lääkäriin, kun kurkkukipu vain paheni.

Minulla on keväisin ollut tapana käydä gynekologilla ja hammaslääkärissä. Gynekologilla löytyi verenpaine, ja tutkimuksia on jatkettu työterveyshuollossa, josta diagnoosinkin sain.

Hammaslääkäri vaihtoi 70-luvulta peräisin olleen amalgaamipaikan muoviseen. Hampaaseen oli kehittynyt pieni fraktuura, mikä aiheutti vihlontaa. Vihlonta ei ole vieläkään täysin kadonnut, ja hammaslääkäri sanoi, että voi mennä kuukausia ennen kuin se rauhoittuu.

Sain myös loppujen lopuksi aikaiseksi mennä tähystyksiin. Olen kärsinyt maha- ja suolistovaivoista niin kauan kuin muistan. Opiskeluaikana diagnosoitiin IBS, ja sen jälkeen on säännöllisesti otettu laktoosi-intoleranssi- ja keliakiatestejä. Skopioista olen kuitenkin kieltäytynyt, kun ne ovat ajatuksena olleet niin vastenmielisiä.

Loppujen lopuksi olisi kannattanut mennä aikaisemmin. Gastroskopia ei ollut ollenkaan niin paha kuin olin etukäteen pelännyt. Se oli viidessä minuutissa ohi, eikä oksennusrefleksiä juurikaan tullut. Mitään huolestuttavaa ei löytynyt, mutta mahalaukun limakalvolla oli merkkejä särkylääke-eroosiosta ja lisäksi siellä on jokin tulehdus.

Tuota särkylääkemahaa en tosin tajua. En ole syönyt särkylääkkeitä jatkuvasti ja miten sattuu, vaan lääkärin määräyksestä kuurina erilaisiin tules-vaivoihin ja silloinkin on ollut mahaystävällinen lääke tai erillinen suojalääke. Nyt en saa syödä niitä ollenkaan, ja lääkäri määräsi kuukauden mahalääkekuurinkin. Sen olen jo syönyt.

Kolonoskopia kesti kauemmin ja oli epämiellyttävämpi muutenkin. Siinä tosin ärsyttävintä oli suolentyhjennysoperaatio. Siitä tuli mukavasti lisää jännitystä, kun lähdin kotoa lääkäriasemalle ja sain koko matkan metrossa pelätä, että tarve yllättää. Siinä ei nimittäin olisi ollut kuin sekunteja aikaa ehtiä vessaan. Selvisin lääkäriasemalle kuivin housuin.

Toivon, että tämä lääkärissä ja tutkimuksissa ramppaaminen loppuu tänään. Käyn ensin aamulla verikokeissa ja ekg:ssa verenpaineen vuoksi. Sen jälkeen on mammografia, ja sen jälkeen vielä yksi annos mahalääkäriä.

En yhtään enää ihmettele, että vanhat ihmiset puhuvat sairauksistaan. Minä en vielä ole edes kovin kipeä, mutta näköjään elämä täyttyy taudeista silti.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Sunnuntaina hän tulee

Esikoiseni palaa maailmalta viikonloppuna. Hän lähti syyskuussa yksin kohti Aasiaa, ja nyt, neljä kuukautta reissattuaan, hän palaa kotiin.

Hänen lähtöään edeltävä viikko oli kauhea. Purin ahdistustani äitihössöttämiseen ja olin varmaan todella rasittava.

Tytär ei päästänyt minua asemalle saattamaan, vaan hyvästelimme eteisessä. Minä jäin itkemään puolison syliin, eikä tyttärenkään silmät tainneet olla ihan kuivat. Suruuni sekoittui valtava ylpeys siitä, että hän uskalsi lähteä matkalle.

Lapsi, joka ei pienenä uskaltanut päästää kädestäni irti, katkaisi napanuoran lopullisesti ja hyvä niin.
Kiinanmuurilla

Nämä neljä kuukautta ovat kuluneet yllättävän nopeasti. Päätin heti aluksi, että opettelen sietämään pelkoa ja epävarmuutta, koska muuten en olisi selvinnyt työstä ja normaalista arjesta. Minulla on kaksi muutakin lasta.

Onneksi on some ja netti. Niiden avulla pysyin järjissäni, kun sain lähes päivittäin pienen tiedonmurusen siitä, että tytär on hyvissä voimissa. Olimme sopineet, että hän laittaa viestin aina, kun vaihtaa maata tai kaupunkia, ja hän piti lupauksensa.

En saanut kohtausta edes silloin, kun hän kertoi hotellin omistajan kissan näykkäisystä ja 1 500 euroa maksaneesta rabies-rokotuksesta. Onneksi oli matkavakuutus

torstai 5. tammikuuta 2017

Selityksen makua

Meillä oli keittiöremontti, joka kesti toista viikkoa. Töissä oli kamala kiire. Sitten tuli joulu, ja nyt alkoi kylpyhuoneremontti, joka jatkuu vielä ainakin ensi viikon.

Nämä selitykset kuitannevat kirjoitustauon.

Kun eilen kävin täällä vilkaisemassa, huomasin saaneeni Aromia elämää -blogin kirjoittajalta tunnustuksen. Moinen lämmittää aina mieltä. Kiitos!





 Tunnustus velvoittaa saajaansa:

"Kirjoita postaus palkinnosta logoineen. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi."

Minulla oli tarve kirjoittaa viisikymppisen naisen elämästä. Netti on täynnä kaksi- ja kolmikymppisten naisten tekstejä, samoin äitiblogeja, sisustusblogeja ja ties mitä muuta. Vanhenevien naisten näkökulma puuttuu.

Minulla oli kauhea ikäkriisi ja kipuilin pitkässä parisuhteessani. Niistä on nyt onneksi selvitty, ja elämä jatkuu hyvänä.

En osaa neuvoa ketään, koska nykyinen blogimaailma on minulle aika vieras. Olen yrittänyt seurata joitain tosi suosittuja blogeja, mutta en vain pääse niihin sisään. En ole tarpeeksi kiinnostunut vaatteista, muodista tai sisustuksesta. Enkä fitnessistä.

Vielä pitäisi nimetä 10 bloggaajaa... Tämä jää tekemättä, koska seuraan säännöllisesti vain kolmea blogia. Ne ovat kaikki niin suosittuja, että joku muu on varmaan jo ne nimennyt...