perjantai 13. tammikuuta 2017

Sunnuntaina hän tulee

Esikoiseni palaa maailmalta viikonloppuna. Hän lähti syyskuussa yksin kohti Aasiaa, ja nyt, neljä kuukautta reissattuaan, hän palaa kotiin.

Hänen lähtöään edeltävä viikko oli kauhea. Purin ahdistustani äitihössöttämiseen ja olin varmaan todella rasittava.

Tytär ei päästänyt minua asemalle saattamaan, vaan hyvästelimme eteisessä. Minä jäin itkemään puolison syliin, eikä tyttärenkään silmät tainneet olla ihan kuivat. Suruuni sekoittui valtava ylpeys siitä, että hän uskalsi lähteä matkalle.

Lapsi, joka ei pienenä uskaltanut päästää kädestäni irti, katkaisi napanuoran lopullisesti ja hyvä niin.
Kiinanmuurilla

Nämä neljä kuukautta ovat kuluneet yllättävän nopeasti. Päätin heti aluksi, että opettelen sietämään pelkoa ja epävarmuutta, koska muuten en olisi selvinnyt työstä ja normaalista arjesta. Minulla on kaksi muutakin lasta.

Onneksi on some ja netti. Niiden avulla pysyin järjissäni, kun sain lähes päivittäin pienen tiedonmurusen siitä, että tytär on hyvissä voimissa. Olimme sopineet, että hän laittaa viestin aina, kun vaihtaa maata tai kaupunkia, ja hän piti lupauksensa.

En saanut kohtausta edes silloin, kun hän kertoi hotellin omistajan kissan näykkäisystä ja 1 500 euroa maksaneesta rabies-rokotuksesta. Onneksi oli matkavakuutus

torstai 5. tammikuuta 2017

Selityksen makua

Meillä oli keittiöremontti, joka kesti toista viikkoa. Töissä oli kamala kiire. Sitten tuli joulu, ja nyt alkoi kylpyhuoneremontti, joka jatkuu vielä ainakin ensi viikon.

Nämä selitykset kuitannevat kirjoitustauon.

Kun eilen kävin täällä vilkaisemassa, huomasin saaneeni Aromia elämää -blogin kirjoittajalta tunnustuksen. Moinen lämmittää aina mieltä. Kiitos!





 Tunnustus velvoittaa saajaansa:

"Kirjoita postaus palkinnosta logoineen. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi."

Minulla oli tarve kirjoittaa viisikymppisen naisen elämästä. Netti on täynnä kaksi- ja kolmikymppisten naisten tekstejä, samoin äitiblogeja, sisustusblogeja ja ties mitä muuta. Vanhenevien naisten näkökulma puuttuu.

Minulla oli kauhea ikäkriisi ja kipuilin pitkässä parisuhteessani. Niistä on nyt onneksi selvitty, ja elämä jatkuu hyvänä.

En osaa neuvoa ketään, koska nykyinen blogimaailma on minulle aika vieras. Olen yrittänyt seurata joitain tosi suosittuja blogeja, mutta en vain pääse niihin sisään. En ole tarpeeksi kiinnostunut vaatteista, muodista tai sisustuksesta. Enkä fitnessistä.

Vielä pitäisi nimetä 10 bloggaajaa... Tämä jää tekemättä, koska seuraan säännöllisesti vain kolmea blogia. Ne ovat kaikki niin suosittuja, että joku muu on varmaan jo ne nimennyt...