perjantai 13. tammikuuta 2017

Sunnuntaina hän tulee

Esikoiseni palaa maailmalta viikonloppuna. Hän lähti syyskuussa yksin kohti Aasiaa, ja nyt, neljä kuukautta reissattuaan, hän palaa kotiin.

Hänen lähtöään edeltävä viikko oli kauhea. Purin ahdistustani äitihössöttämiseen ja olin varmaan todella rasittava.

Tytär ei päästänyt minua asemalle saattamaan, vaan hyvästelimme eteisessä. Minä jäin itkemään puolison syliin, eikä tyttärenkään silmät tainneet olla ihan kuivat. Suruuni sekoittui valtava ylpeys siitä, että hän uskalsi lähteä matkalle.

Lapsi, joka ei pienenä uskaltanut päästää kädestäni irti, katkaisi napanuoran lopullisesti ja hyvä niin.
Kiinanmuurilla

Nämä neljä kuukautta ovat kuluneet yllättävän nopeasti. Päätin heti aluksi, että opettelen sietämään pelkoa ja epävarmuutta, koska muuten en olisi selvinnyt työstä ja normaalista arjesta. Minulla on kaksi muutakin lasta.

Onneksi on some ja netti. Niiden avulla pysyin järjissäni, kun sain lähes päivittäin pienen tiedonmurusen siitä, että tytär on hyvissä voimissa. Olimme sopineet, että hän laittaa viestin aina, kun vaihtaa maata tai kaupunkia, ja hän piti lupauksensa.

En saanut kohtausta edes silloin, kun hän kertoi hotellin omistajan kissan näykkäisystä ja 1 500 euroa maksaneesta rabies-rokotuksesta. Onneksi oli matkavakuutus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti